Kun ulkona sataa.

”Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa.”

Marraskuu tunkee joka soluun. Harmaudellaan. Viikonloppuna saimme mökin viimein talvikuntoon. Se saa rauhassa uinua kevääseen, seistä sumussa. Odottaa.

Harmaata. Monin sävyin.
Harmaata. Monin sävyin.

Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri. (…) Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni.”

Valoa.
Valoa.

Sisällä on sentään lämmin. Sytytän kynttilöitä kaikkialle. Viikonloppuna edesmenneille rakkaille, ja tässä ja nyt lähellä oleville. Leivoin pullaa. Vielä saivat kurpitsammekin sunnuntaina tuoda valoa pimeään.

Puolisolleni synttärin kunniaksi vadelmasuklaamoussekakkua.

Illalla lämmin sohva ja menneiden vuosien lehtiarkistot.

”Nyt hänen ei tarvinnut tehdä muuta kuin vajota lämpimän uppeluksiin, koko maailma oli vain suuri pehmeä peitto jonka sisään oli kietoutunut muuan mymmeli, ja kaikki muu oli peiton ulkopuolella.”

Jotain vanhaa.
Jotain vanhaa.

Ja jotain uuttakin…:)

Ja jotain uuttakin.
Ja jotain uuttakin.

Tunnelmia. Ja paljon valoa ja lämpöä myös sinun marraskuisen harmaisiin päiviin. Ja uuteen alkavaan viikkoon. Kohta vain seitsemän viikkoa jouluun…

Otteet Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu.

Advertisements

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s