Muumeja. Ja vähän joulublogejakin.

”Kellot kävivät taas. Tunteakseen itsensä vähemmän yksinäiseksi Muumipeikko oli vetänyt talossa jokaisen kellon. Koska aika oli joka tapauksessa mennyt sekaisin, hän oli pannut ne näyttämään eri tunteja – ehkäpä jokin niistä sattuisi oikeaan.

Ne löivät silloin tällöin, välistä soi herätyskellokin, ja se tuntui hyvin lohdulliselta. Silti Muumipeikko ei saanut mielestään kauheaa havaintoaan: aurinko ei noussut enää.”

Tove Jansson: Taikatalvi
Tove Jansson: Taikatalvi

Tove Jansson. On ollut elämässäni aina. Ainakin siitä asti, kun muistan. Meillä on ollut muumikirjoja lapsenakin. Mutta ne olivat pelottavia, ja arvaamattomia. Synkkiä. Varhaisnuoruudessa luin äitini lehdestä jutun. Siitä miten elää muumimaisen vapaasti. Artikkeli oli täytetty Janssonin tekstipätkillä. Päässäni kuin napsahti. Kannoin kirjastosta selkä vääränä kaikki saatavilla olevat Muumilaakson kirjat, ja hotkaisin ne. Kirjan päivässä. Olin haltioissani. Aivan uudessa maailmassa.

Marraskuu on minun muumikuukauteni. Tässä kuussa palaan aina uudestaan ja uudestaan Muumilaaksoon. Marraskuuhun ja Taikatalveen. Tove löytää tänä lohduttomana kuukautena sanat, kun ne itseltä ovat kadoksissa. Sanat tuovat lohtua ja valoa. Luovat uskoa, kun nykyhetki näyttää pimeältä ja ahdistavalta. Elämä sekasortoiselta. Toisaalta näiden kirjojen sanat tuovat elämään nautintoa, muistuttavat kyvystä nauttia, iloita. Siitä, mikä on tärkeää. Siitä, missä elämässä oikeasti on kyse.

”Se oli totista totta; aamu toisensa jälkeen valkeni jonkinlaisena harmaana hämäränä ja painui taas vähitellen pitkäksi talviyöksi – mutta aurinko ei näyttäytynyt koskaan. Se oli kerta kaikkiaan kadonnut – ehkä se oli pyörähtänyt ulos avaruuteen. Aluksi Muumipeikko ei tahtonut uskoa sitä. Hän odotti kauan.”

Tänään vietetään Suomessa ruotsalaisuuden päivää. Sen kunniaksi voi vaikkapa kuunnella pätkän Tove Janssonin lukemaa Taikatalvea (ruotsiksi) Ylen Elävän arkiston kätköistä Tove Jansson läser Trollvinter. Tai vaikkapa tutustua ruotsalaisiin joulublogeihin sivulla www.julbloggar.com.

Idag firar man Svenska dagen. För att ära Svenska dagen kan man lyssna på Tove Jansson läsa Trollvinter i sin helhet. Man kan också ta liten tid och bekanta sig med svenska julbloggar i www.julbloggar.com.

Samalla voi ehkä jo aloittaa piparkakkutalopohdintaa. Meillä on jo mietitty syntyisikö tänä vuonna Muumitalo. Vai jotain ihan muuta…?

(piparkakkutalot Kotiliesi ja Mansikkamäki)

”Joka päivä hän meni merenrantaan ja asettui odottamaan kuono itään päin. Mutta mitään ei tapahtunut. Silloin hän palasi kotiin, sulki kattoluukun jälkeensä ja sytytti rivin kynttilöitä kaakeliuunin reunustalle. Se joka asui tiskipöydän alla ei ollut vieläkään tullut piilostaan syömään, mutta eli varmaan itsekseen hyvin salaista ja merkittävää elämää.” (Tove Jansson: Taikatalvi)

Onko sinulla jo piparkakkutalosuunnitelmat valmiina? Minkälaisia ovat sinun piparkakkutaloperinteesi?

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Muumeja. Ja vähän joulublogejakin.

  1. ”-No, miten sinä viihdyt esi-isän seurassa? huusi pikku Myy kelkkamäestä.
    -Mainiosti, sanoi Muumipeikko arvokkaasti.
    Vanhassa suvussa, kuten meidän, tiedetään kyllä miten pitää käyttäytyä.
    Hän tunsi itsensä äkkiä ylpeäksi omistaessaan esi-isän.”

    Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s