Joulun kaunein kukka

Olipa kerran pieni tyttö matkalla Beetlehemiin Jeesus-lasta katsomaan. Perille päästyään hän huomasi, että jokainen tervehtija toi vastasyntyneelle lahjoja. Hän oli kuitenkin niin köyhä, ettei voinut hankkia lahjaa Jeesus-lapselle. Surun kyyneleet tulivat tytön silmiin ja putosivat maahan. Kylmässä talviyössä, siihen mihin tytön kyyneleet putosivat, kasvoi  hänen hämmästyksekseen ihana kukka. Helleborus niger. Tämän kauniin valkoisen kukan tyttö antoi lahjaksi Jeesus-lapselle.

Helleborus niger.
Helleborus niger.

Rakastan kukkia. Pidän erityisesti hyasintista, mutta myös komeasta amarylliksestä. Jouluruusua suorastaan rakastan. Se on mielestäni joulun kaunein kukka.

Muutama päivä sitten sain anopiltani tämän joulun jouluruusun. Kiitos Iris ❤

Ensimmäisen jouluruusuni olen saanut vuosia sitten. Nyt sama jouluruusu on keväällä pihamme ensimmäinen kukkija, pihan ehdoton kuningatar. Se työntää vihreitä versojaan ja nuppujaan kohti aurinkoa lumen alta. Vuosien myötä se on kasvanut komeaksi, melkeinpä pensasmaiseksi. Pihapiirissämme sinnittelee myös viime talven jouluruusu, hentona vielä.

Tiesitkö, että uskomuksen mukaan jouluruusu talon nurkalla tuo onnea.

Pihan kuningatar.
Pihan kuningatar.
Kukat muuttuvat kevään myötä vihertäviksi.
Kukat muuttuvat kevään myötä vihertäviksi.

Aivan ihania ideoita omaan kotiin tai vaikkapa viemiseksi. Ovat niin kauniita!

lähde: Pinterest

Oletko siinä kuullut toisenlaisen tarinan jouluruusun synnystä? Mikä on sinun joulun suosikkikukkasi?

p.s. jos pidät jouluruusuista ja saduista, tutustu Anna Gullichsenin kauniiseen lastenkirjaan Satu Kukkameri ja Lumen ihme (Saga Blom och snöflickan, Tammi 2009, suomennos Tittamari Marttinen). Se vie sinut Satu Kukkameren ja hänen isoäitinsä ihmeelliseen ja lämminsydämiseen jouluun, ja samalla jouluruusujen, maailmaan. Tämän kirjan voisi toivoa joululahjaksi aikuinenkin!

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Joulun kaunein kukka

  1. Tänään huomasin, että viime jouluna saamassani jouluruusussa (joka siis on myös istutettu pihallemme), on kauniita pieniä valkoisia nuppuja! Onkohan leuto ilma saanut kukkaparan sekaisin?! Siirsin kyseistä kukkaa kevään ja kesän aikana ainakin muutaman kertaa, koska se ei mitenkään näyttänyt viihtyvän kasvupaikassaan. Nyt näyttää löytyneen vihdoin ja viimein hyvä kasvupaikka 🙂

    Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s