Paluu hetkeksi. Kesään.

”Hemuli haki epätoivoisesti jotain hupaisaa ajatusta, joka voisi pyyhkäistä aamuapeuden, hän haki ja haki ja verkalleen hänen mieleensä johtui muuan ystävällinen ja etäinen kesämuisto. Hemuli muisti Muumilaakson. Siitä oli kamalan kauan kun hän oli käynyt siellä, mutta yhden asian hän muisti ihan selvästi.”

Tämä viikko on mennyt hieman sumussa. Lähestyvästä joulusta ja joulunajan hehkutuksesta huolimatta, olo on ollut todella raskas ja väsynyt. Pimeydellä täytyy olla tähän vaikutuksensa. Tuntuu vain siltä kuin voisi nukkua viikon putkeen, ja siltikin väsyttäisi. Aurinko on näyttäytynyt ehkä muutaman kerran, silloin kun istun töissä. Neljän tiukasti umpeen vuoratun seinän sisällä. Siksi palaan nyt hetkeksi valoon ja pieneen muistoon kesästä.

”Nimittäin eteläisen vierashuoneen ja miten mukavaa siellä oli herätä aamuisin. Ikkuna oli auki ja lempeä kesätuuli liikutti valkeata verhoa, ikkunan haka kilkkui hiljakseen tuulessa…Hän muisti kärpäsen joka napsahteli katossa. Ja sen ettei ollut kiire. Kahvi odotteli kuistilla, kaikki järjestyi, kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään.”

Rakeita ja höyryävää hengitystä juhannuksena. Heinäkuussa jo ihania aurinkoisia päiviä rannassa. Veneretkiä. Grillin käryä. Pääskysten lentoharjoitusten ja itsenäistymisen seurantaa. Mansikoita, vadelmia, mustikoita. Upeita iltoja. Vähän tuulta, sadetta ja ukkostakin. Yksinkertaisen ihanaa, mahdottoman rentouttavaa.

”Saaressa ihminen on yksin itsensä kanssa. Ajatuksista tulee selkeitä, unista yksinkertaisia. Elämä tuntuu jälleen lahjalta.” (Tove Jansson 1987). 

Mökkimme on saaressa. Pienen pienessä, mutta meille juuri sopivan kokoisessa. Juuri sopiva siihen, että meillä oli perheen kesken tapana tehdä iltakävely saaren ympäri. Oman saaren ympäri. Tai siis anopin saaren ympäri. Ensin omalta mökiltä saaren itäpuolelle venevajan ohi kallioille. Sitten rantaa pitkin Jannen laiturille, pappan laiturille. Huussin takaa läntisen puolen laiturille (kyllä, pienuuteensa nähden saaressa on mahdoton määrä laitureita), ja uimarannalle.

Ja koko reitin parhaaseen kohtaan: näköalakalliolle. Hetki penkillä, katse kauas. Sitten famon anopin mökin editse omalle mökille. Pituutta lenkillä on ehkä urheilukentän juoksukierroksen verran, koko saaren ympärysmitta ehkä 500 metriä. Tuohon kierrokseen mahtuu enemmän kuin koko saari. Sen kävely hitaasti ja hartaasti, ihmetellen voi kestää vaikka miten kauan.

”Ja he muistivat uimakopin laiturin, joka kaitana ja yksinäisenä vaappui tummennettujen paalujen harteilla mereen, he muistelivat uimakoppia laiturin nenässä ja sen suippokattoa ja punaisia ja vihreitä ikkunalaseja ja pieniä jyrkkiä portaita jotka veivät veteen”.

Pimeydessä ja harmaudessa annan itselleni luvan hetken kaihota kesää. Huomenna on jo pikkujoulut.

Otteet: Muumilaakson marraskuu (Tove Jansson 1970)

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Paluu hetkeksi. Kesään.

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s