Vapaus – matkustamisesta ja maailmasta

Vapaus. Katselin kesällä laiturilla maatessani merikotkaa. Näytti melkein kuin se olisi kieppunut vapaudestaan nauttien horisontissa kulkevan pilvijonon mukana. Sen siipi ei värähtänyt kertaakaan sinä aikana, kun sen näin. Se näytti käyttävän optimaalisesti jokaisen ilmanpyörteen päästäkseen korkeammalle ja silti eteenpäin.

Vapaana taivaan tuulissa. Löydätkö merikotkan?
Vapaana taivaan tuulissa. Löydätkö merikotkan?
Vapaus? Sitä, että saan rauhassa saattaa lapseni päiväkotiin. Syödä perheeni kanssa aamiaista. Mennä aamulla töihin. Läheiseni ja ystäväni. Koti ja pihamme. Mökki, saari. Se, että saan tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Tutustua vieraisiin maihin ja kulttuureihin. Vapaus siitä, että minä olen silti minä, tein mitä vain. Minun vapauteni on minun maailmani kokoinen.

Kävimme viikonloppuna perheen kanssa Matkamessuilla Helsingin messukeskuksessa hieman fiilistelemässä tulevaa talvilomaa. Omassa lapsuudessani vanhempani pakkasivat minut, siskoni ja veljeni autoon ja lähdimme. Palelimme teltassa Tanskan hiekkadyyneillä ja kiersimme Kolmårdenin tai Hampurin eläintarhaa. Parhaimmat muistot ovat Italian kesiltä: ei meillä olisi ollut varaa lentolippuihin, mutta auto kulki. Halki Euroopan upeiden maisemien aina Italiaan asti. Silloin ei ollut turvaistuimia, ei elokuvalaitteita takapenkeillä auton ilmastoinnista puhumattakaan. Näistä matkoista on jäänyt jotain todella arvokasta, monen monta syvää muistijälkeä.

Messujen Karibiaa.
Messujen Karibiaa.
Pojat saivat talvilomakohteemme osastolta aurinkohatut ja äiti rantakassin!
Pojat saivat talvilomakohteemme osastolta aurinkohatut ja äiti rantakassin!

Minä kasvoin, mutta palo maailmalle on jäänyt. Minun maailmani on oma piha, saari, koti. Minun maailmani on tunteiden ja kokemusten satama siitä kaikesta pienestä arkipäiväisestä. Välillä venytämme maailmamme rajoja ja viemme omat lapsemme maailmalle. Näyttää, että muualla on erilaista ja silti niin samanlaista. Sen ovat lapsetkin oppineet, että on mukava lähteä. Mutta ihana palata, omaan kotiin.

Äidin pikkupoika menee muille maille...
Äidin pikkupoika menee muille maille…

Voit löytää maailman sen toiselta laidalta, hieman lähempää tai vaikka vierestäsi. Oma maailmasi voi olla vaikka takapihasi kokoinen, sen jokaisessa sopukassa jotain uutta ja ihmeellistä. Lähimetsä, ja sen upeat kätköt. Kaupungin kauniit kadut, oma kortteli. Tai kylä. Maailmasi on siellä missä sinäkin ja sydämesi. Siellä missä tunnet olevasi vapaa. Siellä missä olet onnellinen.

Tuo merikotka. Näyttää siltä, että se voisi lentää maailman ääriin. Silti useimmat niistä pysyttelevät pesimäaluellaan vuoden ympäri. Omalla reviirillään. Omassa maailmassaan.

Advertisements

6 kommenttia artikkeliin ”Vapaus – matkustamisesta ja maailmasta

  1. Vapaus on minulle aina ollut Eurooppa. Rrrrrkastan vanhaa mannerta ja aloin käydä alpeilla jo alta kaksikymppisenä. Ensin junalla kahdestaan, sitten lapsi mukana, myöhemmin omalla autolla Eurooppaan ja alpeille. Kerran tai kaksi Italiaan omalla autolla kera kolmen lapsen! Siitä kirjoitin sitten lehtijutunkin. Lentäminen ei ole mun jutu eilei ole vain vähän aikaa käytettävissä. Kahdestaan pitkäksi viikonlopuksi Zürichiin tai Dubliniin, mutta muuten taas tänä vuonna ensin rahtilaivalla Saksaan, sieltä autolla Krakovaan, tapaamaan ystävää Slovakiaan ja sitten viikko Salzburgissa, jonka jälkeen blogiystävää kohti Kölniin…Jo suunnitelma matkasta on vapaus!

    Automatkailu ei tule edullisemmaksi yhtään, sillä asumme ihan hotelleissa ja teemme myös ostoksia. Automatkailussa sielu pysyy mukana ja näkee kaikki nekin kaupungit ja maat, joiden yli muuten vain lentäisi. Joka matkalla tapahtuu jotain erityistä,joista sitten voi kirjoitta matkajuttua. Palautuminen sitten rahtilaivalla kotiin tullessa.

    Vapaus, Iso Vapaus, olisi tehdä ’kyllikki villat’ ja lähteä rahtiaivalla kiertämään maailmaa…

    Olet muuten lapsena autolla ajanut minusta yhden kauneimmista autoreiteistä ikinä eli ajon Italiaan, jos ette ajaneet moottoriteitä ainakaan koko aikaa.

    Tuo kuvasi ’äidin pikkupoika lähtee…’ sopisi hyvin johonkin matkailulehteen!

    Freedom!

    Liked by 1 henkilö

    1. Oi, teidän autolomanne reitti kuulostaa vallan loistavalta! Tuolloin 80-luvulla autoilu taisi olla tosiaan halvin tapa lapsiperheelle päästä Eurooppaan. Vanhempamme (äitimme kartanlukijansa) osasivat kyllä löytää upeita paikkoja Saksassa, Itävallassa ja Italiassa. Myös Sveitsi on jäänyt noilta reissuilta mieleen. Autoillessa näkee tosiaan niin paljon.

      Ihanaa reissua, kun sen aika on ❤

      Tykkää

    1. Itse en myöskään varsinaisesti pidä lentämisestä. Varsinkin nyt tilanteen ollessa mikä on se tuntuu vastenmieliseltä (erityisesti pitkät lennot merten yli), mutta onneksi lapset yleensä pitävät lentokoneessa sen verran kiireisinä ettei ehdi kamalasti ajatella asiaa.

      Meillä on lasten kanssa autoilun suhteen hieman sama 🙂 Tunnin mökkimatka on juuri sopiva, perin tunnin matka sukulaisiin alkaa jo olla sietokyvyn ylärajoilla. Siksipä meidän perhe ei harrastakaan automatkailua, vaikka itse siitä tykkäisinkin. Hämmentävää lapsuuden automatkoilla oli, että kukaan ei kitissyt eikä kiukutellut vaikka matkat olivat todella pitkät. Ehkä perillä odotti jotain sellaista mitä malttoi odottaa.

      Mukavaa viikkoa sinne 🙂

      Tykkää

  2. Ihana tuo viimeinen kuva ♥ Ajatuksia herättävä teksti; mikä on minun vapauteni? Ainakin se on tänä päivänä ja tässä elämäntilanteessa aikalailla erilainen vapaus kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Tällä hetkellä vapauteni on kaksin ostoskärryn kanssa marketin käytävällä 🙂 Olen aina pitänyt matkustamisesta ja jonkin verran päässyt onnekseni reissaamaan, useimmiten Euroopassa. Nyt emme ole kohta vuoteen käyneet ulkomailla, matkakuumetta on ilmassa.. Vielä ei olla mitään varattu mutta kovasti toivoisimme pääsevämme koko perheen voimin syksyllä reissuun. Koko perheenä olimme viimeksi 1,5 vuotta sitten Barcelonassa ja Segur de Calafellissa. Vuokrasimme noista asunnot ja otimme lennot halpalentoyhtiöltä. Sillä keinolla pääsimme reissuun kuuden hengen voimin- nyt mietitään mitä keksitään seitsenhenkisen perheen lomaksi 🙂 myös suunnittelu on ihanaa, nautin siitä kun pohdimme vaihtoehtoja ja käymme läpi mahdollisuuksia. Mukavaa loman odotusta teille ♥

    Liked by 1 henkilö

    1. Vapaus voi tosiaan olla pienissä hetkissä 🙂 Itselleni myös omat hetket, vaikka siellä kaupan käytävällä tai kuntosalilla, tuntuvat hetken hengähdykseltä arjen pyörityksessä. Suunnittelu onkin matkassa ehkä se paras osa, ainakin melkein 🙂 Siskoni seitsenhenkinen perhe lähti muuten juuri myös reissuun. Unelmia täytyy olla, itse liitän välillä kovastikin pilvissä, mutta onneksi jalat ovat sentään maassa. 🙂 Mukavaa viikkoa sinne!

      Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s