Vauvakuumetta! Vai pitäisikö sanoa…

hauvakuumetta? Mitä vastata puolisolle, joka lähettää viestin: ”Vinkki: Älä vain mene mukaan Facebook-ryhmään nimeltä ”Shetlanninlammaskoira” jos haluat välttä pahanlaatuista koiranpentukuumetta…”. Ei, kyse ei siis ole ihmisvauvoista. Vaikka myönnän, että niitä nuuhkutellessa välillä tulee mieleen monenmoisia 🙂

Samalla kun tapasin puolisoni, tapasin myös Elmon. 8-vuotiaan karvapallon, joka vei sydämeni. Uljaan shetlanninlammaskoiran, jonka sydän oli suurtakin suurempi. Ja turkki paksu kuin mikä, villakarvapalloista olisi voinut huovuttaa itselleen vaikka puseron. Elmo oli taivaanrannan maalari, joka lenkillä käydessä ihmetteli jokaista ruohonkortta. Ja vielä tarkemmin jokaista hajua. Elmon kanssa korttelin kiertäminen sen vanhoilla päivillä saattoi kestää ainakin kolme varttia, niin paljon ihmeellistä sen varrelle mahtui. Elmolla ei ollut koskaan kiire, paitsi aamupissalle.

Uljas Elmo.
Uljas Elmo.

En tiedä mitä Elmon päässä liikkui, mutta se oli aina enemmän huolissaan muista kuin itsestään. Se ei koskaan tajunnut keppien tai käpyjen hakuleikkejä, mutta piti sitäkin paremmin huolta että sen kaverille Kamulle (anoppini koiralle) heitettiin palloa. Se istui heittäjän ja Kamun vieressä, ja haukkui kunnes pallo oli heitetty. Itse se jäi paikoilleen odottamaan kunnes Kamu oli löytänyt pallon. Ja sitten taas mentiin.

Elmo ja sen paras kamu, Kamu.
Elmo ja sen paras kamu, Kamu.

Autossa Elmo tuli pahoinvoivaksi kuten myös purjeveneessä. Voi sen ilmettä, kun oikein näki miten se kärsi. Pienen moottoriprutkun kyydissä sen paikka sen sijaan oli itseoikeutetusti keulapenkillä, siellä se tähysti eteenpäin. Että mentiin oikeaan suuntaan, oikeaan rantaan.

Elmo kävi ulkona säällä kuin säällä enkä koskaan nähnyt sitä vihaisena. Se vahti meitä kotona aina tasan puolivälissä, se ei koskaan päästänyt meitä näkyvistään. Kävelyllä se paimensi meitä kuin pitäen lammaslaumaa koossa. Illalla Elmo kiipesi joskus sänkyyn, ja kun olimme nukahtaneet se hiippaili hiljakseen lattialla viileään nukkumaan. Te nukutte nyt, nyt on minun vuoroni.

Jäällä. Käynti mökillä.
Jäällä. Käynti mökillä.

Oma lukunsa elämäni koirissa ovat olleet lapsuuteni kaverit bokseri Nella ja mopsi Veikko. Eikä sovi unohtaa maailman parasta kissaa, Onnia, jolla oli ainakin 10 henkeä. Hevoset ovat aivan oma lukunsa. Kuten äitini bulldogit Aino ja Vilma. Ja siskoni Eino, Arvo, Vipsi, Martti…

Ja kyllä, liityin tuohon ryhmään. Aika näyttää miten meidän käy 🙂

Advertisements

5 kommenttia artikkeliin ”Vauvakuumetta! Vai pitäisikö sanoa…

  1. En ole ennen ollut koiraihminen, mutta lie keski-iän merkki se, että olen viime aikoina lueskellut paljon koiraroduista. Haaveeksi lemmikki kuitenkin jää, kun perheessä on allergioita. Parin viikon päästä on tulossa kissanäyttely, jonne suunnittelimme pikkupoikien kanssa menevämme, koska pidämme kissoista. Jospa siellä vähän lievittyisi paijailunhalu (tai ehkä pahenee 🙂

    Tykkää

    1. Minäkään en oikeasti ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisesti koiraihmisenä, vaikka Elmosta kamalasti pidinkin. Kotoa muutettuani ajattelin, että koira sitoisi minua liikaa: halusin olla vapaa ja mennä kuten taisin. Kuopuksemme on aivan hulluna eläimiin: hänen sänkynsä on täynnä pehmoeläimiä ja jo ennen kuin hän osasi kävelläkään, hänen aina hamusi eläinten luo. Nyt, kun pojat ovat kasvaneet, niin olemme vakavasti alkaneet harkita koiran ottamista. Muistan myös itse mietin lapsena nautin koirista, ja Onni-kissasta. Kissatkin ovat kyllä aivan ihania 🙂 Mukavaa viikonloppua ❤

      Tykkää

  2. Milla, minäpä menin sinne! Kun meidän novascotiannoutajmme suuriruhtinatar Olga lähti koirien taivaaseen melkein 15 vuoden jälkeen, kodista tuli talo. Shelttisivustolle menin siksi, että tyttärellämme on kääpiövillakoira Dina ja tälle otettiin sisko Taika. Villakoirat ovat hurmaavia ja älykkäitä, mutta se turkkijuttu…Miehellä oli edellisesslä elämässä collie ja novascotialaisessa käytettiin myös collieta, kun rotu aikanaan ’tehtiin’. Pitkäkarvainen koira on paras, jos perheessä on astmaa, kuten on tyttärellä ja kuten on laita mieheni kanssa. Olen ihan hullaantunut nyt just sheltteihin, mutta seuraavat viisi vuotta menee pidemmilä matkoilla, joten nyt just tähän olisi väärin ottaa koiruus, joka ikävöisi hoviväkeään ja me sitten häntä. Mutta ovi on raollaan koiruudelle;)

    Tykkää

    1. Onpa hauska sattuma 😀 Shelteissä tuntuu yhdistyvän montaa hyvää puolta. Niiden karva on yksi niistä. Elmon karva ei koskaan ollut kiinni sohvatyynyissä, vaatteissa tms. Se kerääntyi isoiksi palloiksi lattioille. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että juuri karvansa ansiosta se sopii sellaisille ihmisille, jotka muuten ovat herkkiä koirille ja niiden karvoille ja hilseelle. Toinen suosikkirotuni olisi berninpaimenkoira, mutta kooltaan se on kyllä ehkä hieman liian iso.

      Täällä mekin pähkäilemme juuri samoja asioita, en minäkään halua että koira viettää liikaa aikaa yksinään tai, että muutoin emme saisi sitä kunnolla hoidettua. Luulen kyllä, että meillä vielä joku päivä on ihan ikioma karvapallo 🙂

      Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s