Erityisen erityinen

Istun kahvilassa Helsingin Meilahdessa. En missään trendikkäässä, mutta näköala korvaa kaiken. Näen vanhojen kauniiden kattojen yli, vuosisatojen yli tämän päivän rakennustelineisiin. Neljännessä kerroksessa HUS:n silmä-korvasairaalassa. Esikoinen on nukutettu. Viety nielurisaleikkaukseen. On äidin hetki poistua, käydä kahvilla, hengähtää, kerätä voimia.

Ulkona sataa. Kaatamalla. Kuin olisi kiire saada tuo kaikki vesi kaadettua pois. Hetken ajatukset harhailevat muualla kuin esikoisessani, mutta sitten äidin ajatukset palaavat taas. On aina koskettavaa nähdä lapsensa sairaalassa. Omastaan on aina huoli. Jokaisen on erityisen erityinen.

Minulla erityislapsestani, esikoisestani. Kysyimme ne samat kysymykset kuin ehkä muutkin erityislasten vanhemmat. Miksi? Etsimme syyllisiä. Onko tämä meidän vikamme? Olisimmeko voineet tehdä toisin? Olisimmeko voineet huomata aiemmin? Nyt kun lapsi on reipas koululainen miettii aina taaksepäin. Niitä rankkoja hetkiä. Lukuisia puhelinsoittoja asioita järjestettäessä. Lääkärikäyntejä. Terapiatuokioita. Joskus kovinkin kivikkoinen ja kuoppainen tie, mutkat matkassa. Mutta silti…

Nyt, kun esikoinen on reipas koululainen. Itsenäistynyt, oivaltava, iloinen. Intohimoinen suhteessa rakkaisiin tekemisiinsä. Mietin aina näitä mutkia ja kivikoita. Mietin, että minä voisin kyllä oppia jotain häneltä. Sitä sitkeyttä, taistelutahtoisuutta. Ihmettelemään maailmaa. Olemaan kiirehtimättä. Näihin palaa näissä hetkissä. Tietoon siitä, että mutkia ja kivikoita on vielä varmasti edessä. Mutta niistä selviää.

Syön aamiaiseni nron kaksi (tällä pärjään vaikka maailman tappiin) ja palaan alakertaan. Esikoiseni on heräämässä.

Ei tämäkään kerta ole helppo. Vietämme useamman tunnin lepäämössä. Lapsia tulee ja jo lähtee. Me olimme ensimmäisiä ja lähdimme viimeisinä. Päivän rankin leikkaus. Ulkona sataa. Kaatamalla. Silti kaiken harmauden keskellä näkyy vihreää, toivoa.

Illalla maistuu jo jäätelö ja jogurtit. Ja lääke, joka ei ollutkaan pahaa. Meillä on huomenna sairaslomapäivä. Ja ihan ikiomat vappunaamiaiset. Joihin otetaan veli ja pappa (isä) mukaan.

Nyt menen nukkumaan.

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Erityisen erityinen

  1. Milla, ihminen on ihmeen mukautuvainen. Meillä kuopus oli allerginen ihan kaikelle siitepölyistä viljoihin ja moneen muuhun, joten kasvu oli vaarassa. Luin kaiken mitä löysin hivneaineista, kivennäisaineista, vitamiineista…tein 16 vuotta erityisruokia ja selvisimme hengissä kaikki, vaikka astman takia joskus pillit vinkuen yöllä sairaalaan lähdettiinkin.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja paljon jäätelä nyt sekä toipilaalle, että äidille♥

    Liked by 1 henkilö

    1. Se on niin totta. Erityislapsemme rutiinit ovat osa meidän arkipäiväämme eikä niitä erota ns. normaalista elämästä. Ja koko ajan näitä rutiineja on himpun verran vähemmän. Ja mitä se normaali elämä sitten kulloinkin on 🙂

      Oikein hyvää vappua sinullekin ❤

      Tykkää

  2. Tuo, mitä kirjoitit erityislapsen äitinä olemisesta, oli niin tuttua, että sai kylmät väreet kulkemaan. Lapsen syntymän jälkeen ensimmäiset vuodet elin päivittäin mielessäni uudelleen kauhun ja musertavan huolen viikot lastenosastolla, eikä posttraumaattinen stressireaktio ole vieläkään täysin hellittänyt.

    Vakituinen lottoaminen jäi siihen. Suuren epäonnen lisäksi saimme suurimman onnen: lapsi säilyi hengissä. Paljon on ollut taistelua sen jälkeenkin, sekä jokapäiväisessä elämässä että byroratian ja tietämättömyyden kanssa, mutta nyt lapsi on iloinen, älykäs, pärjäävä koululainen.

    Tsemppiä toipilaalle ja iloa vappuunne!

    Tykkää

  3. Ymmärrän hyvin pelkosi ja huolesi. ❤ Ymmärrän tuntemuksesi sairaalassa.

    Tyttäremme leikattiin heti syntymän jälkeen ruokatorven ahtauman vuoksi ja vuoden päästä vielä uudestaan, koska ensimmäisessä tuli virhe. Jatkuvat kontrollitähystykset aluksi kuukausittain olivat piinallisia. Myös alhainen syntymäpaino (2170 g) aiheutti huolta. Sairaalassa olo tuli niinä vuosina tutuksi.

    Onneksi kaikesta selvittiin, eikä mitään pahempaa tullut vastaan. Toki ruokatorvi aiheuttaa vieläkin ongelmia ajoittain.

    Toivottavasti sinun potilaasi on alkanut jo toipua ja pääsette nauttimaan vapun vietosta!

    Liked by 1 henkilö

  4. ❤❤❤ Niin totta- ja kauniisti sanottu tuo ”jokaisen erityinen erityinen”. Meillä keskimmäisen elämän alkutaival oli hankala. Parin viikon ikäisenä ”terve” vastasyntynyt olikin yhtäkkiä elvytettävänä teho-osastolla. Siellä meni viikkoja ja sen jälkeen kului vähintään pari vuotta ennenkuin uskalsin täysin luottaa siihen että pahin oli ohi. Paljon tutkimuksia, kyyneleitä, kysymyksiä vailla vastauksia. Hetkiä jotka eivät koskaan unohdu- ja silti tuntuvat näin vuosien jälkeen kaukaisilta, kuin jollekin toiselle tapahtuneilta. Nyt tuo keskimmäinen on reipas, ihana- kohta ekaluokkalainen. Ja onneksi- kuin ihmeen kaupalla- alun hankaluudet ovat taaksejääneitä jälkiä jättämättä. Voimia sinne pienelle paranemiseen – ja äidille myös ❤❤❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos ❤ Elämä vaikuttaa hetkittäin niin arvaamattomalta ja julmalta. Silti jälkikäteen voi tuntea suuren lohdutuksen sisimmässään. Kuten sinäkin varmasti. On myös lohduttavaa jakaa näitä tunteita, kiitos teille kaikille!

      Meillä pelataan pleikkaria, ja ruokakin maistuu jo 🙂 Otetaan rauhallisesti loppuviikonloppu. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinun perheellesi ❤

      Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s