Ulkona talvi, sisällä kevät!

Meillä on ulkona talvi. Talvi siis isolla T:llä. Tällaisia talvia oli varmaankin viimeksi silloin, kun olin kuopuksen kanssa kotona vuosia sitten. Sisällä meillä sen sijaan puhaltavat kevään vaaleat tuulet. Pahimmasta joulun päättymisen aiheuttamasta ahdistuksesta on päästy eroon, ja tällä kertaa tuulia sisätiloissa heiluttelevat ajatukset keväästä ja valkoiset maalipensselit.

Joskus kotiimme muuttaessa pidimme hyvänä ajatuksena tuoda värejä huoneiden seiniin. Muutenkin jo pimeän takkahuoneen vihreä seinäväri ei ollut ihan optimaalinen valinta. Se yhdistettynä maalaamattomaan mäntypaneelikattoon, on tehnyt huoneesta ehkä hieman tunkkaisen kokonaisuuden.

Nyt puolisoni otti ja aloitti takkahuoneemme maalauksen toiveena saadakseen sopivan huoneen valokuvaamiselle. Valkoiset seinät näyttävät ihanan raikkailta vihreän jälkeen. Myös katto maalataan valkoiseksi.

Kirjahyllyt ovat aarreaittani!
Kotimme blingbling.

Maalausremontti jatkaa tästä myös toivottavasti kevään aikana eteiseen ja portaikkoon. Niiden väri on myös vuosien varrella alkanut tuntua hieman nuhjuiselta, uskon että uusi vaaleampi maalipinta tuo sisään raikkautta ja valoisuutta. Jokainen huone käydään myös muutoin voimien mukaan keväällä läpi ja turhat tavarat heitetään joko pois, lahjoitetaan tai myydään kirpparilla. Kierrätys on meistä parasta bisnestä!

Välillä ajatuksiin hurahtavat kevään istutuspuuhat. Onnettaren suosiollisella avustuksella voitin ennen joulua arvonnassa upean Kekkilän ruukkuportaan, sille on tarkoitus löytää kevään aikana oma paikkansa sisätiloista tai pergolasta. Päässä pyörii lisäksi unelmia pihalle saatavasta istutuspöydästä… Mutta sitä ennen ehtii nauttia täysillä talven kinoksista, tästä kaikesta suuresta valkoisesta. Sillä tämä on ihan oikea taikatalvi!

Suloista loppuviikkoa!

Milla ❤

10 kommenttia artikkeliin ”Ulkona talvi, sisällä kevät!

  1. Me olimme jo aloittamassa takkahuonene puolipaneelin maalamista jollain kauniilla hrmaalla, kun sen yläpuolella on uusittu tapetti, jossa mm. kaunista harmaata. Sitten tajusimme, että koska takkahuoneessa on pudotettu katto, joutuisimme maalaaman tietysti myös sen katon ja saunaosaston oven etc. Jätimme homman ja taidamme keskittyä yläkerran uusimiseen, nyt vain pintaremonttia, sillä kaksi jättiremonttiamme tuntuvat vieläkin. Joskin tuloksiin olemme tyytyväisiä.

    Tyär maalasi aikanaan tämän kirsto/toimistoni seinät vihreiksi ja sävy on niin hyvä, että tänne ei tule edes remontissa tapetteeja, vaan sama vihreä! Myös uusittu keitty on salvianvihreää, joka on vähän kuin hellästi hamraaseen taittavaa, mutta vain hellästi.

    JOS ryhdymme takkahuoneen remppaan, siitäkin tulee valkoinen eli otamme sen alaslaksetun katon pois ja alla on valkoinen kivi…,mutta missä on sitten pesäpesä, kun siellä on nyt niin kodikasta<3

    Ah, voiko elää ilman kristallikruunuja!

    Puuuterilumista viikonloppua sinulle ♥

    Liked by 1 henkilö

    1. Ensinnäkin, ei ehkä voi elää ilman kristallikruunua. Se on ainoa blingbling kodissamme, ja kovin kaunis ❤ Maalamisessakin on urakkansa, jos on juuri tehnyt ison rempan voi hieman odottaa seuraavaa…Väri seinissä on kaunista: kotiimme tulee luonnonvaloa hieman huonosti sisään, joten valkoiset seinät hieman parantavat valoisuuden tuntua. Olohuoneen seinät saavat kyllä jäädä kauniiksi mudan värisiksi.

      Värit ovat ihania, mutta niin on ihana valkoinenkin. Suloista talviviikonloppua sinullekin ❤

      Tykkää

  2. Sanotaan valkoisesta mitä vaan, niin kyllä se kellastuneen männyn voittaa. Varmasti tuo valoisuutta ja raikkautta. Puhun nyt kokemuksesta: kohta maalattu pari sataa neliötä paneelikattoa. Ja muutos on huikea.
    Talvi on kyllä mahtava. En muista koska lumi olisi samalla tavalla narskunut jalkojen alla kuin tänään. Lapsuudesta kyllä muistan.
    Valkoista viikonloppua teille!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä valkoinen toden totta männyn voittaa! Jo nyt muutos on aivan huikea, vaikka kirjahyllyn kirjat majailevat olohuoneen lattioilla…Muualle kodissamme katto on tasainen valkoinen, mutta jostain syystä paneloitu takka-/kirjastohuoneessa. Maalaaminen on vain jäänyt ja jäänyt vuosien jalkoihin… Mutta kunnia kyllä tästä irtiotosta puolisolleni!

      Tämä talvi on upea! Sekä lapset että koirakin nauttivat suunnattomasti, viime talvina ei ole päässyt edes tämän vertaa pulkkamäkeen kuin nyt jo tänä vuonna!

      Suloista valkoista viikonloppua sinulle, ja perheellesi ❤

      Liked by 1 henkilö

  3. Kierrätystä täälläkin harrastetaan kovin. Joululomalla oli aikaa tehdä pieni inventaario ja paljon on menossa tavaraa kirppikselle ja lahjoituksiin. Mukavaa viikonloppua sinnekin. Täällä pitäisi myös hieman maalausprojekteja tehdä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Vuodenvaihde on hyvää aikaa taas miettiä mille on käyttöä ja mille. Ja mikä parasta jos tavaralle löytyy uusi elämä vielä jossain muualla. Kauniin talvista viikonloppua ❤️

      Tykkää

  4. Joulun jälkeen tosiaan iskee jonkinlainen raikastusvimma kotiin. Teillä onkin mukavia suunnitelmia kevään varalle. Itse tykkään vaaleista pinnoista, koska sitten on helppo tuoda väriä joillakin pienillä yksityikohdilla ja tekstiileillä.

    Kristallikruunuista en minäkään luovu. Meilläkin ne ovat oikeastaan ainoita bling bling -juttuja. Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

    Liked by 1 henkilö

    1. Joku bling bling täytyy talossa olla, mutta liikaa on omaan makuuni liikaa 🙂 Teillä onkin Airisrannassa saatu aikaan todella kaunis kokonaisuus, aina huokailen kun blogissasi vierailen. Innolla odotan kunhan pääsemme kevään loppuun, että miltä kokonaisuus näyttää…Mukavaa uuden viikon alkua, ja sitten ennen tunnelmallista sunnuntai-iltaa ❤️

      Tykkää

  5. Muutama vuosi sitten maalattiin kaikki puunväriset kattopaneelit valkoisella, ja tietenkin samaan syssyyn kulahtaneet seinät uudelleen valkoisiksi. Kyllä tuli valoa kummasti lisää ja raikkautta. Muutenkin vaihdettiin huonekaluja valkoisiksi, kuten kirjahyllyt ja antiikkikaappeja ja -pöytiä. Joskus kun jaksaisi vielä parketit hioa (tai ehkä hiotuttaa) ja maalata vaikkapa vaaleanharmaaksi… 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Meillä on kamalasti miehen perintönä saatuja vanhoja antiikkihuonekaluja. Ne ovat todella kauniita, mutta viime aikoina ne ovat alkaneet tuntua kovin raskailta. Ehkä yleisvaikutelmaa saa hieman kevennettyä valkoisella maalilla ja muilla sisustusjutuilla. Ehkä muutaman lipaston voisi myös korvata valkoisella…Ihmeesti vain maalikin saa tilan tuntumaan aivan erilaiselta! Ihanan valkoista alkavaa viikkoa, ja vielä tunnelmallista sunnuntai-iltaa, sinulle ❤️

      Tykkää

Jätä kommentti Saara Peruuta vastaus