Suurin pakkanen

Iltapäivällä tunsi Tuu-tikki kuonossaan, että suuri pakkanen oli tulossa. Hän kaatoi jokivettä hevosen selkään ja kantoi halkoja uimahuoneeseen.
-Pysytelkää sisällä tänä päivänä, sillä nyt se tulee, Tuu-tikki sanoi. Näkymättömät päästäiset nyökkäsivät ja komerosta kuului myöntävää rapinaa. Sitten Tuu-tikki meni ulos varoittamaan toisia.

Taikatalvi. Ulkona on suuren pakkasen aikana tuntunut kuin maailma olisi pysähtynyt. Ei elämää, ei liikettä. Vain valoa ja valkoista. Maailma on niin täysi, niin täydellinen.

Tuu-tikki meni edelleen Muumitalolle ja kiipesi ylös nuoratikkaita pitkin. Hän aukaisi kattoluukun ja huusi Muumipeikkoa.
Tämä oli parhaillaan parsimassa perheen uimahousuja punaisella pumpulilangalla. 
-Pistäydyin vain sanomaan, että nyt tulee suuri pakkanen, sanoi Tuu-tikki. 
-Vielä suurempi? kysyi Muumipeikko. Kuinka suuria oikein on olemassa?
-Tämä on vaarallisin, vastasi Tuu-tikki. Se tulee hämärissä, kun taivas muuttuu vihreäksi. Se tulee suoraan mereltä.

Suurten pakkasten, ja flunssan, myötä olen palannut taikatalveen. Toisin kuin Muumipeikko minusta tuntuu kuin voisin pysäyttää kellot ja kaivautua peiton alle. Välillä haluaisin nukkua 12 tuntia. Nousta ylös vasta, kun haluan.

Astua ulos, häikäistyä hangilla hohtavasta auringosta, antaa lumihiutaleiden sulaa poskipäilleni. Välillä viipyilen illassa ja katson tähtitaivasta. Tai nousen aamulla ja teen lenkin kaikessa hiljaisuudessa koiran kanssa. Silloin kun muut vielä nukkuvat.

He menivät ulos uimalaiturille ja nuuhkivat merelle päin. Iltataivas oli aivan vihreä ja koko maailma oli aivan vihreä ja koko maailma tuntui olevan ohutta lasia. Hiljaisuus oli aivan täydellinen, ja hienosti piirretyt tähdet tuikkivat taivaalla ja kuvastuivat jäähän. Oli kauhean kylmä.
-Niin, nyt se tulee, sanoi Tuu-tikki. Mennään sisään.

Palata takaisin sisään ja keittää kuuma kupillinen. Hieroa uudelleen ja uudellen toinen toisensa jälkeen kirjojen sielukkaita sivuja. Tällä hetkellä minulle riittäisi tämä. Flunssan sitkeät rippeet. Koti ja perhe, hetket, suuri valkoinen ja minä.

Jäärouva tuli kävellen kaukana jäällä. Hän oli valkoinen kuin steariini, mutta jos häntä katsoi oikeanpuoleisen ikkunan läpi, niin hän muuttui punaiseksi; vasemmanpuoleisen ruudun läpi katsottuna hän oli vaalenvihreä.

Nyt jäärouva kulki uimahuoneen ohi. Ehkä hän vilkaisi sisään ikkunasta, sillä jäätävä ilmavirta kävi läpi huoneen ja sai punaisen rautakamiinan kalpenemaan. Sitten se oli ohitse.

Suuri pakkanen on mennyt. On lauantai. Sitä ihanaa myös sinulle…

Milla ❤

Otteet: Tove Jansson, Taikatalvi 1957

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Suurin pakkanen

    1. Kiitos Päivi ❤ Muumeissa on jotain kovin lohduttavaa, samaan aikaan inhimillistä, toiveikasta, surullistakin. Aina välillä toivoisin minäkin asuvani Muumilaaksossa, ja vaipuvani talviuneen…, mutta vain välillä.

      Kaunista sunnuntai-iltaa vielä sinulle ❤

      Tykkää

  1. Kirjoituksesi sai minut kaipaan paukkupakkasia, vaikka niin ihana ulkoiluviikonloppu onkin kelien puolesta takana. Paukkupakkasilla on vähän hankalaakin, mutta niin kaunista. Toivottavasti ensi viikon sateet menevät nopeasti tästä yli ja saamme vielä nauttia kunnon talvesta jatkossakin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Huomaa miten hengitys helpottuu, kun kovimmat pakkaset helpottavat. Mutta toisaalta lumi ei enää narsku kenkien alla, en tiedä onko nyt hiljaisempaa. Tai oliko silloin…Mutta näillä keleillä toden totta voi nauttia ulkoilusta, ja tästä upeasta upeasta maisemasta. Toivottavasti vesisateet vielä peruuntuisivat!

      Kaunista sunnuntai-iltaa ❤

      Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s