Yksinkertaista, matalalentoa ja vuokaleipiä

Tammikuu on mennyt monella tapaa yksinkertaisesti. Matalalla lentäen. Turhaa hoppuilua välttäen. Flunssan rippeet vaivaavat edelleen, sitkeää kuulemma. Aika tuntuu jollain tapaa pysähtyneen, talveen. Tammikuuhun. Sittenkin jos saisimme vielä pakkasen takaisin. Nämä kauniit kirkkaat aamut, joissa hengitys pysähtyy. Kylmästä. Kauneudesta. Kaikesta valkoisesta.

Tammikuu on ollut auringonpilkahduksia omenapuun oksilla. Yksittäisiä hetkiä ystävien seurassa. Lasten lämpimiä sylejä. Ennen kaikkea kotia.

Tammikuu on ollut väsymystä, lepoa. Latautumista. Uuden vuoden ihmettelyä. Askelia kohti kevättä. Ja kun energia tuntuu jälleen vähitellen palautuvan, myös lämpimän leivän tuoksua.

Yksinkertainen vuokaleipä (2 kpl) (resepti Lantliv)

6 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria tai hunajaa
6 dl grahamjauhoja
n. 7 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita veteen sokeri tai hunaja ja suola. Lisää jauhot. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Anna taikinan kohota 30 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahtia. Muotoile taikina kahteen vuokaan. Anna kohota vielä 30 minuuttia. Jos haluat, voit voidella leivät kananmunalla ja ripotella päälle seesamin-, auringonkukan- tms. siemeniä. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Nam!

Lämpöistä loppuviikkoa, muistaa pitää jalat kuivina!

Milla ❤

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Yksinkertaista, matalalentoa ja vuokaleipiä

  1. Ihana kuva tuo ensimmäinen! Kaiholla lumimaisemaa katsellen. Täällä ulvoo tuuli nurkissa ja ulkona sataa lähestulkoon kaatamalla vettä. Huomenna ei todennäköisesti ole enää lumesta rippeitäkään jäljellä. Onneksi voin fiilistellä täällä!

    Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s