Hei hei helmikuu! Aurinkoinen Andalusia osa 2/3

Helmikuu ei voisi päättyä paljon paremmassa ja kauniimmassa säässä. Valon voima on kyllä mahtava: jollain tapaa se jää tästä kuukaudesta päällimmäisenä mieleen. Aurinkoinen Andalusia ja erityisesti Sevilla tarjoili meille tältä osin parastaan.

Sevillassa ajoimme auton parkkitaloon ja siellä se saisikin olla päivät. Huoneistomme sijaitsi aivan Sevillan keskustassa, joten kapeat mukulakivikadut eivät missään nimessä houkutelleet ajelemaan huvikseen.

Kävelimme kaupungissa tuntikausia. Löysimme uusia ja mielenkiintoisia, kauniita kortteleita. Välillä pysähdyimme lounaalle ja sitten jaksoimme taas. Pojatkin, vaikka ennakkoon hieman epäilin miten kaupunkiloma mahtaisi sujua. Mutta Espanjassa lapset kulkevat kaikkialla mukana. Ja viihtyvät.

Välillä viilennyimme puistojen varjoissa, ja ihastelimme (minä ainakin) loputtomia appelsiinipuiden rivejä. Osa lehtipuista oli vielä paljaana, mutta palmujen lehvät ja muu rehevä puusto ja kauniit pensaat peittivät maisemaa. Useissa paikoissa solisi vesi.

Maria Luisa park.
Maria Luisa park on mittava puistoalue, joka on rakennettu Sevillassa v. 1929 järjestettyä iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten.

Maria Luisa Parkin vieressä kohoaa upea Plaza de Espana, joka on rakennettu  samaa maailmannäyttelyä varten kuin itse puisto. Mahtipontinen aukio on muuten tuttu Star Wars-faneille elokuvasta Episodi II Kloonien hyökkäys. Tunnelma täällä oli vähintääkin epätodellinen, niin hieno nykyisin valtionhallinnon tiloina toimiva alue on.

Vierailimme Sevillassa myös ikiaikaisen vanhassa, mutta upeassa, Real Alcázarin kuninkaallisessa palatsissa. Palatsi on Euroopan vanhin kuninkaallisten asuinsija ja se koostuu useammasta rakennuksesta. Pojat riemastuivat puiston labyrinttimaisista muodoista ja kansainvälisessä seurassa leikki olisi jatkunut vaikka miten pitkään.

Vaikka kaupungissa oli upeita linnoja, katedraaleja, palatseja…, nautimme sittenkin eniten uusista jännittävistä kortteleista, vaeltelusta, majoittumisesta keskelle kaupunkia, yhteisistä aamiaisista ja illoista. Ihmisten katselusta kaupungin kaduilla. Ja aina yhtä lailla hauskasta paikallisten tuotteiden herkuttelusta: joka päivä kokeilimme jotain uutta.

Sevilla oli kaunis, lämmin, intohimoinen, elävä. Se soi katusoittajana korvissa, tuntui mielettöminä makuina suussa ja sykki elämää koko sielullaan. Sevillasta teimme päiväretken Cordobaan, mutta siitä ja viimeisen yön Granadasta seuraavalla kerralla matkakertomuksen viimeisessä osassa.

Milla ❤

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Hei hei helmikuu! Aurinkoinen Andalusia osa 2/3

  1. Ihania kuvia ja niin elämänmakuinen matkakertomus ❤ Olemme miehen kanssa lähdössä huhtikuun lopussa Barcelonaan muutamaksi päiväksi ja odotan sitä niin malttamattomana! Oikein mukavaa alkanutta maaliskuuta teille ❤

    Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s