Uusia tuulia

Kesäkuun päivät ovat tuoneet aurinkoa, tuulta kaikista suunnista, sadetta. Luonto tuntuu tänä vuonna viheriöivän ennennäkemättömän kauniisti. Lieneekö syynä aikaiset lämpöiset päivät ja tasaisesti taivaalta saatava sade.

Kesäkuu on tuonut mukanaan muutakin. Pojat jäivät isänsä kanssa jo mökille lomailemaan, minä vietän muutaman päivän viikosta kaupungissa. Tuntuu hieman kuin loma jo alkaisi, kun kotona on hiljaista ja aikaa itselleenkin. Ja miten rentouttavaa voi olla siivoaminen aivan itsekseen 😀

Kunpa vain saisin nukuttua tarpeekseni: rakastan näitä kesän iltoja enkä malttaisi mennä millään nukkumaan. Vielä viimeiseksi illalla kierrän ja kaarran pihaa ja nuuskutan päätä huumaavaa jasmiinipensastamme: se on tällä hetkellä pihan ehdoton hallitsija! Aamuisin venyn ja könyn ennen töihin lähtöä, nautin kahvikupistani, lintujen aamulaulusta.

Alkuviikosta sain tietää pääseväni syksystä alkaen opiskelemaan. Töiden ohella se tulee vaatimaan voimia ja kärsivällisyyttä, mutta uskon: siitä on hyötyä ja iloa nykyisiin työtehtäviin ja tulevaisuuteeni.

image
@marcus

On silti mukava päästä taas loppuviikoksi mökille. Minulla on onni saada tehdä etätöitä, joten voin olla lähellä rakkaitani. Ja yhdessä toivottaa menneeksi kesäkuu. Olit aivan hurmaava!

Ihanaa heinäkuuta teille kaikille❤️

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Uusia tuulia

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s