Odotus

Ensimmäinen adventti. Odotuksen aika jouluun voi alkaa. Minä haluaisin kapinoida. En haluaisi odottaa. Haluan pysähtyä tähän hetkeen, ja hengähtää.

dscf6273

Koti on vielä joulusiivoamatta, ja -koristelemattakin. Opiskelu ja muutkin kiireet ovat pitäneet arki-illat täynnä ohjelmaa. Ei sinänsä, mielekästähän tuo on ollut. Tämän viikonlopun vietimme silti hyvin: vanhempieni luona, lapset serkkujen kanssa leikkien.

dscf6278

dscf6252

Ehkä kaikelle löytyy vielä aikansa. En silti halua odottaa, vaan elää hetki kerrallaan. Tässä ja nyt.

dscf6287

dscf6280

dscf6270

Nauttia kynttilöistä, leijua joulusävelmien mukana muihin maailmoihin. Pysähtyä ja hengittää tuoksuja tuoksuja tuoksuja: joulun mausteita, kuusen tuoreutta. Ja tuntea pakkasen poskillani, lumihiutaleen nenälläni.

dscf6293

Lämpimän läikähdyksen sydämessäni.

Milla ❤

p.s. tämän postauksen kuvat ovat vanhempieni luota. Siellä joulu ja sen rauha tulee aina piirun verran aikaisemmin.

11 kommenttia artikkeliin ”Odotus

  1. Hetkessä eläminen onkin ihan oma taitolaji. Itse olen oppinut sitä vähitellen iän karttuessa.
    Ja hei, kaikilla meillä on vielä koti joulusiivoamatta. Jos se olisi jo siivottu, sehän ehtisi sotkeentua vielä moneen kertaan 🙂
    Silti – mukavaa joulunodotusta sinulle!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kun saisi ensin perussiivouksenkin sujumaan 😀 Mutta ehkä siirryn sitten suoraan joulusiivoukseen, olen yrittänyt jo harjoitella. Kyllä täällä vain odotellaan, tai pikkuväki odottelee. Minä poltan kynttilöitä ja katselen, kun lumihiutaleet leijailevat hiljaa pihavalojen loisteessa. ❤

      Tykkää

  2. MIten ihana tunnelma, ja kuvissa niin kaunis valo! Voin haistaa tuoksut ja tuntea lumihutaleet kasvoillani tätä lukiessa. Tämä teki hyvän mielen päivääni.

    Minä elän nyt odotuksessa ja levottomuudessa. Vaikka jouluna olisi ihana tietysti ola kotonakin, nauttia oikeasta joulusta, silti teen niin kuin melkein joka joulu: pakkaan matkalaukkuni ja lähden seikkailemaan. Levoton sieluni kun ei malta pysyä paikallaan, jos tulee tilaisuus. Mutta piparit leivon mukaan. Niin olen tehnyt jo kymmenen vuotta <3. Saan edes joulun tuoksun matkalleni.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ihania suunnitelmia sinulla!

      Jokaisen joulu on juuri oman näköisensä. Minä olen ollut joulun vain kerran ulkomailla, Itävallassa teini-ikäisenä perheen kanssa. Haaveilen, että jonain jouluna voisin karata pois oman perheeni kanssa, mutta käytännön syyt kuten joulunajan kalliit lentoliput ovat toistaiseksi vielä jättäneet nämä suunnitelmat vain haaveiksi. Minäkin kyllä varmasti pakkaisin piparkakkuja matkalaukkuun…:)

      Ja eikös se oikea joulu asukin sydämessä, ja se on mukana siellä missä kuljemmekin❤️

      Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti Milla Peruuta vastaus