Voiko piparitaikinan tehdä itse, ja tunne siitä mistä joulussa on oikeasti kysymys?

Meillä on ties mistä syystä viime vuosina piparitaikina haettu kaupan pakastealtaasta. Hyviä ja maistuvia, helppoja ennen kaikkea. Viikko sitten äitini oli tehnyt serkuksille ison taikinan leivottavaksi. Kuopuksemme suurin mielenkiinto leivonnassa olikin ihmetys siitä, että onko äitini tosiaankin tehnyt piparitaikinan aivan itse? Eikö sitä olekaan haettu kaupan pakastealtaasta?

Mikä päivä sopiikaan piparien leipomiseen paremmin kuin sunnuntai?

dscf6380

Tällä kertaa siis tein taikinan todellakin itse. Lauantai-iltana kun lapset jo nukkuivat, alakerran täytti valtavan ihana piparitaikinan tuoksu. Kynttilät paloivat ja televisiossa soivat joululaulut: tästä joulussa on kysymys. Kynttilän valosta, rauhasta, piparkakun tuoksusta. Siitä, että huomenna ihmettelemme että äitikin osaa. Sydämestä, joka pomppii riemusta, toivosta, joulun odotuksesta ja ties mistä.

Tänään meille syntyi sitten shelttejä, tähtiä ja perinteisiä piparkakun muotoisia, tiedättehän ne sen muotoiset kuin kaupastakin saa.

dscf6366

dscf6377

dscf6370

Päivä oli tänään sunnuntaina ihanan kirkas ja kaunis. Kävimme perheen kesken katsomassa Viirun ja Pesosen Paras joulu ikinä. Siinä oli kuulemma ihan parasta loppu: että kaikki ovat yhdessä, ja että kaiken jälkeen siitä tulikin ihan paras joulu ikinä.

dscf6383

Vielä kotona vietimme iltaa ystäväperheen kanssa. Ja maistelimme niitä makoisia pipareita kuuman glögin ja ihanien juustojen kera. Ja ulkona satoi valkoista valkoista lunta. Ja tiesimme mistä joulussa on oikeasti kysymys: unelmista, haaveista, yhdessäolosta. Lämmöstä ja auttamisesta, valosta ja uskosta. Uskosta huomiseen ja kaikkiin lähellämme. Kuten Viirussa ja Pesossessakin.

dscf6391

Ihanan mausteisen piparitaikinan reseptin löysin tällä kertaa KU ITE TEKEE -blogista (KLIK!). Se oli muuten niin hyvää, että minäkin salaa illalla vielä maistelin taikinaa…

Nyt menen onnellisena tästä päivästä. Nukkumaan.

Tuikkikoon tähdet taivaallasi, pilvienkin takaa,

Milla ❤

4 kommenttia artikkeliin ”Voiko piparitaikinan tehdä itse, ja tunne siitä mistä joulussa on oikeasti kysymys?

  1. Vaikka muuten joulu jäisi vähemmälle juhlinnalle, piparitaikinan teen aina itse. Ja aina itsenäisyyspäivän tienoilla (Kotona se tehtiin aina itsenäisyyspäivänä. Ihana joka vuosi.)
    PIparit on minun jouluni.
    Tänä vuonna joulustani tuli sydämen muotoinen. Ja mukaan reissuun lähtee iso rasiallinen sydämiä <3.
    PS. Ihana tunnelma taas kuvissasi.

    Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!