Onni on mysteeri

Onni on mysteeri. Yhdessä hetkessä intoa puhkuen suunnittelen matkaa maailman ääriin, jo seuraavassa uskon että mikään ei voi tehdä ihmistä onnellisemmaksi kuin hetken pienen keittiön ikkunalaudalla viipyvät auringonsäteet.

dscf8281

Jos ilma on kirkas, nuo säteet paistavat joka päivä hieman pidempään. Hieman lämpimämmin. Niinä päivinä, kun teen töitä kotona, lähden koiran kanssa ulos aina viimeistään keskipäivän aikaan. Tänäänkin.

dscf8201

Miten lämpimästi aurinko paistoikaan selkääni. Taivas oli sininen, ja viime päivien plusasteet olivat sulattaneet nurmikon vihreille laikuille. Ihan melkein kuin kevät!

Talon uumenissa auringonsäteet kiertävät kaikista aukoista. Ne viipyvät vain hetken, loistaakseen kohta toisesta kulmasta. Häipyäkseen pian kokonaan.

dscf8259

Onnellisuusastettani kohotti myös tieto siitä, että postissa on tulossa aavistus kevättä. Onnetar arpoi minulle aina niin ihanassa Versoja Vaahteranmäeltä -blogin (KLIK!) arvonnassa kevään ensimmäiset siemenet!

dscf8273

Maltan tuskin odottaa sitä tunnetta, kun saan taas upottaa käteni multaan, ja nähdä ensimmäiset vihertävät versot keittiön ikkunalaudalla.

Juuri silloin, kun auringonsäteet viipyvät taas aavistuksen pidempään. Onni on mysteeri.

Pidä siitä kiinni. Lujaa.

Milla ❤

Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Onni on mysteeri

    1. Tuulentuvassa on aivan ihania keväisiä tuulia, olen aivan hullaantunut kuvaamistasi tunnelmista! Täällä tuntuu pakkanen kiristyvän ja maakin sai taas kevyen valkoisen peitteen. Mutta kyllä se kevät tulee…onhan jo helmikuu!

      Kivaa keskiviikkoa!

      Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä vain linnut laulelevat vaikka pakkanen tuntuu meillä taas kiristyvän. Mutta onhan taas jo helmikuu…se on iso askel eteenpäin.

      Kivaa keskiviikkoa sinulle!

      Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s