Myönnän, että uskoni oli tänä vuonna koetuksella. Kalsea ja sateinen sää ei ole parhaimpia edellytyksiä mansikoiden kasvulle. Meillä on perinteisesti nimittäin juhannuksena nautittu aina kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat.
Saaristokauppamme ei tuottanut tänäkään vuonna pettymystä. Ensimmäiset kotimaiset olivat kyllä tyyriitä, mutta juuri niin hyviä kuin vain voivat olla. Kermavaahdon kera tietenkin juhannusaaton jälkiruokana.
Juhannuspäivänä saimme nauttia vieraista, ja anopin ihanasta mansikkakakusta. Voiko jokin niin yksinkertainen olla niin järjettömän hyvää?!
Anopin mansikkakakun lisäksi tein Ku Ite Tekee –blogin ohjeen (KLIK!) mukaisen raparperikakun. Tämä oli makoisa uutuus, jota tulen tekemään varmasti toistekin. Tykkään nimittäin kuivakakuista todella!
RAPARPERIKAKKU
2 kananmunaa
1 dl sokeria
100 g sulatettua voita
2 dl kermaa
1.5 dl raparperihilloa
3 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
0.5 tl kardemummaa
4.5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
Raparperihillo
2 l raparperinpaloja
1/2 l vettä
n. 1,5 dl hillosokeria
Tee ensin hillo. Laita raparperipalat ja vesi kattilaan. Sekoita kuumennuksen ajan, ettei seos pala pohjaan. Keitä miedolla lämmöllä edelleen sekoitellen, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää hillosokeri ja keitä muutama minuutti. Jäähdytä hillo.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten voisula, kerma sekä raparperisose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti sekoittaen taikinaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.
Ja kyllä, tästä tuli lapsuuden kesät mieleen. Juuri ne isoäidin sylissä vietetyt ❤
Juhannuksen jälkeen oli hyvä palata arkeen, lomani alkuun on vielä hieman aikaa. Mutta kesästä voi nauttia jo nyt. Ostamieni pionien tuoksu on huumannut päätäni hyvän aikaa, mutta voiko mikään vetää vertoja näille kauniille kesäöille? Tiedätkö sinä muuten mikä tämä kaunis violettiin osittain vivahtava sininen kukka on?
Ihanaa loppuviikkoa!
Milla ❤
Ihanaa, että kakku maistui! Hyvää kesää ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Ihanaa kesää myös sinulle ❤
p.s. blogissasi on huikea määrä ihania reseptejä…:)
TykkääTykkää
Ai miten maistuvalta kuulostaa ja näyttää! Raparperikakkua en ole koskaan tehnyt, joten ehkä se on tämän kesän kokeilu? Kiitos vinkistä. Aurinkoa odotellessa…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä vain tämä oli herkullinen! Se todella maistui kesältä, ja mummolalta…
Aurinkoa odotellessa…<3
TykkääTykkää