Mielettömän ihana Melbourne!

Elämä on vähitellen luiskahtanut intensiivisen työ- ja opiskeluvuoden jälkeen hieman rennompiin uomiin. On ollut taas mahdollisuus varata aikaa oikeiden kirjojen lukemiselle, reissukuvien läpikäymiselle sekä mökkeilylle. Ja telkan töllöttämiselle. Olen jäänyt pahasti koukkuun Master Chef Australian yhdeksänteen tuotantojaksoon Nelosen Ruutu-palvelussa (kiitos HS:n tilaajien kesäetujen…:D): upeiden ruokien lisäksi sarjassa näkyy tietenkin Melbourne.

Edellisestä Australian postauksesta on jo hieman aikaa: silloin teimme matkaa Sydneystä kohti Melbournea. Upean ajomatkan, vihreiden niittyjen, tyrskyisten merenlahtien ja luontoelämysten jälkeen olimme innoissamme pimeään valmistautuvan kaupungin kauniista siluetista ja valoista.

Australien 2017-142

Pimeä oli ehtinyt jo laskeutua ennen Melbourneen tuloamme, mutta me lähdimme heti huoneen saatuamme ulos. Hotellimme oli keskellä Melbournen businessaluetta, joten kaupunki oli kirjaimellisesti jalkojemme juuressa.

DSCF0424

On vaikea kuvailla sitä tunnelmaa kaduilla ja kujilla, kun pään täyttävät etnisten keittiöiden tuoksut, ihmisten iloinen puheensorina terasseilla, ratikan kolina. Kaupungin äänet. Ja ne kaikki upeat tuhannet ja tuhannet pimenevän kaupungin valot. Värit, valot, tuoksut. Ihmiset! Tiesin heti, että tästä kaupungista minä tykkään!

Mitä Melbournessa muutaman päivän aikana sitten ehtii? No, vaikka mitä!

DSCF0425

Melbournen keskusta on tiivis ja kaikki melkeinpä kävelyetäisyydellä. Me lähdimme aamusta hyvin levänneinä ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen kävellen Melbournen Queen Victoria Marketille.

DSCF0429

Kauppapaikan alueella on aiemmin ollut hautausmaa ja edelleenkin tuhansien ruumiiden jäänteet makaavat alueen rakennusten ja pysäköintialueen alla. Queen Victoria Market on jo kuitenkin melkeinpä 140 vuotta toiminut paikallisena markkinapaikkan, jossa myydään pääasiallisesti hedelmiä ja vihanneksia sekä kalaa ja lihaa.

DSCF0527

Markkina-alueelta löytyy todellakin kaikkea todellisesta krääsästä upeisiin paikallisiin luomutuotteisiin: luomutuotteiden tarjonta on tiettävästi kaupungin laajin. Minä kiertelen luomutuotteiden seassa kaikkea ihaillen, välillä syömme Lähi-Idän mausteilla ja vaikutteilla tehtyä keittoa kokonaisesta tyhjäksi koverretusta leivästä, jälkkäriksi otamme vastapaistettua munkkia: täällä meni helposti parikin tuntia, ja se tuntuu myös vatsassa.

DSCF0439

DSCF0524

DSCF0453

DSCF0457

DSCF0469

Melbournen pääkirjastolta hyppäsimme Queen Marketin yltäkylläisen aistihuuman jälkeen raitiovaunulla kohti merta ja Docklandsin aluetta. Liikkuminen kaupungissa mukavien kävelyetäisyyksien lisäksi muutoinkin tehty helpoksi: merkittävimpien nähtävyyksien kautta kiertävän City Circle-raitiovaunulinjan käyttäminen on ilmaista. Mielestäni fiksu idea, jota voisi ehkä soveltaa meilläkin.

DSCF0558

Melbournen pääkirjastolta pääsee joutuisasti myös Melbournen kuuluisaan Chinatowniin eli kiinalaiseen kaupunginosaan. Vaikka Melbournea on sanottukin Australian eurooppalaisimmaksi kaupungiksi, on aasialaisten osuus kaupungissa kasvanut koko ajan. Meille tämä näyttäytyy lukuisina etnisinä ravintoloina ja erilaisina aasialaisina vaikutteina sulautuneena koko kaupungin kokonaisuuteen.

DSCF0684

DSCF0698.jpg

DSCF0686.jpg

Mutta. Docklandsin alueella tuoksui meri. Alueella on myös monien suuryritysten liiketiloja, Docklands Stadion sekä tietysti merellinen satama-alue hauskoine patsaineen.

DSCF0569

Me kuljeskelimme modernin Docklandsin alueen kujilla, laitureilla, ja jossain vaiheessa päädyimme lounaallekin. Ja vaikka hieman viluttikin, oli jälkiruoaksi pakko saada italialaista jäätelöä.

DSCF0576

Docklandista suuntasimme pitkin joen vartta futuristiselle Federation Squarelle. Tämä aukio on kaupungin tapahtumien keskipiste, ja muodostaa rakennustyylinsä vuoksi voimakkaan vastakohdan sitä ympäröiville goottilaisille rakennuksille. Me hengailimme aukiolla muiden mukana ja nautimme katuelämästä!

Australien 2017-166

Päivän kääntyessä iltaa kohti ylitämme Melbournea halkovan Yarra-joen ja olemme Southbankin alueella. Vaikka kaupunki on vilkas ja eläväinen, en kertaakaan tunne tässä kaupungissa itseäni turvattomaksi tai pelokkaaksi.

Southbankin alueella on huikeita pilvenpiirtäjiä, ja sen rantakadun leppoisassa loppukesän illassa on ihana kuljeskellä pitkin rantoja ja seurata elämää ja ihmisiä. Monet istuvat terasseilla, tai penkeillä joelle katsellen. Osa kerääntyy seuraamaan huikeita katuartisteja. Tai vain nauttivat olostaan.

DSCF0615

Australien 2017-152

Australien 2017-151

Me nousemme hissillä vielä päivän päätteeksi eteläisen pallonpuoliskon korkeimmalle näköalatasanteelle Eureka Skydeckin 88. kerrokseen ihailemaan tätä upeaa kaupunkia. Pimeys laskeutuu sen tuhannet ja tuhannet valot syttyvät: miten kaupunki voikaan olla niin kaunis?

Australien 2017-156

Puolisoni muistuttaa aina, että kaupunki jossa on raitiovaunuja ei voi olla huono. Sellaisilla kaupungeilla on sielu, kuten Melbournessakin havaitsimme, vaikka ensivaikutelma Sydneyn jälkeen ehkä olikin hämmennys. Kun Sydney on talous- ja hallintoelämän keskus, niin Melbourne on ehdottomasti Australian kulttuurikaupunki.

Australien 2017-149

Melbourne oli aivan mielettömän ihana! Ja tiedän, tänne haluan vielä palata…

Milla ❤

Shortly in English: We loved everything in Melbourne! Above all I adored the street life and all those ethnic restaurants, people etc.  Queen Victoria Market was awesome: I ate everything with mys eyes and found also something delicious to taste. We had few days in Melbourne but we saw a lot. Besides Queen Victora Market we took tram to Dockland, then back to city to Federation Square and Southbank. And at the end of the day we admired the beautiness of the all the lights in the dark. Next day we went to zoo and Chinatown. I definitely want to come back one day!

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Mielettömän ihana Melbourne!

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s