Lucia – valoa pimeyteen

Ensilumen pehmittämä, vanhan kirkon tienoo.
Kotiin illan viimeisiä taksi kuljettaa.
Stadilaista hiljaisuutta harvinaisen hienoo.
Lepää lumeen peiteltynä kiivas Uusimaa.

Olin eilen aivan poikki.

Viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä. Mutta kaiken hieman ikävänkin keskellä olen saanut nauttia upeasta HelsinkiMission kynttiläkonsertista ja laulanut kauneimpia joululauluja ruotsiksi anopin kuoron upealla säestyksellä.

Ensilumi hiuksissasi, sinä taitat matkaa.
Bulevardin lehmuksia pilvet paketoi.
Kohta tulee lumiaura, huomisesta jatkaa.
Sitä ennen kristallinen askeleissas soi.

Olin aiemmin ajatellut lähteväni lasten kanssa Helsinkiin katsomaan eilen Lucian kruunajaisia, mutta olin väsyneenä tulla toisiin aatoksiin ja perua koko ajatuksen.

Onneksi en näin tehnyt, sillä Lucia oli kovin kaunis ja tunnelma Helsingin Tuomaan markkinoilla aivan hurmaava. Mikä vaikutus ihmiseen voi ollakaan musiikilla, ja tietenkin tällaisella joulutunnelmalla!

En yhtään ihmettele, että Tuomaan markkinat nostettiin jopa ulkomailla yhdeksi suositelluiksi joulumarkkinoiksi. Tunnelma Senaatintorilla todellakin pyyhki väsymyksen pois.

Ensilumen hetken maistaa, kuka kulkee kerran.
Hietalahden tori seisoo menneet harteillaan.
Pysähdytään aamuyöhön. Pysähdyn sen verran,
että meitä koskematon ehtii koskettaa…

Helsinkikin oli valoloistossaan aivan mielettömän kaunis, ja tuli vain mieleen että tunnelma päihittää kyllä monen eurooppalaisen kaupunginkin tunnelman. 

Illalla saatoin vain hiljaa hyräillä Irina ja Mikko Kuustosen ihanaa joululaulua Hiljaisin Helsinki, jonka sanat kulkevat tämän postauksen mukana.

Hiljaisin Helsinki, hiljaisin Helsinki,
hiljaisin Helsinki, minkä minä muistan.
Hiljaisin Helsinki, hiljaisin Helsinki,
vain kahdet jalanjäljet, yksi lumienkeli
kirkkopuistossa pitkällään.

Ja toivoa, että valkoinen lumi leijailisi pian. Toisi valon mukanaan kuten Lucia. 

❤ Milla

p.s. joulun ajan Helsingistä myös täällä (KLIK!).

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Lucia – valoa pimeyteen

  1. Ihania Lucia-kuvia ja kaunis tunnelma! Olisi ihana joskus olla katsomassa. 😀

    Olenkin maininnut, että tuo Hiljaisin Helsinki on yksi lempijoululaulujani. Olen ollut kuulevinani jotkut lyriikkakohdat vähän eri tavalla 🤔🎶:

    Ensilumen pehmittämä vanhan kirkon tienoo.
    Kotiin illan viimeisiä taksi kuljettaa.
    Stadilaista hiljaisuutta, harvinaisen hienoo.
    Lepää lumeen peiteltynä kiivas Uusimaa.

    Hiljaisin Helsinki, hiljaisin Helsinki,
    hiljaisin Helsinki, minkä minä muistan.
    Hiljaisin Helsinki, hiljaisin Helsinki,
    vain kahdet jalanjäljet, yksi lumienkeli
    kirkkopuistossa pitkällään.

    Ensilumi hiuksissasi sinä taitat matkaa.
    Bulevardin lehmuksia pilvet paketoi.
    Kohta tulee lumiaura, huomisesta jatkaa.
    Sitä ennen kristallinen askeleissas soi.

    Ensilumi hetken maistaa, kuka kulkee kerran.
    Hietalahden tori seisoo menneet harteillaan.
    Pysähdytään aamuyöhön. Pysähdyn sen verran,
    että meitä koskematon ehtii koskettaa…

    Lumoavaa kolmannen adventin viikonloppua! Kohta se koittaa! ❄️

    Liked by 1 henkilö

    1. Mitäköhän olen ajatellut…Tuhannet kiitokset oikaisuista 🙂 Tämä kappale on todella kaunis!

      Ihanaa kolmannen adventin viikonloppua myös sinulle!

      ❤ Milla

      Tykkää

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s