Minä

Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita – När vita snöflingor faller on blogi siitä kaipuusta ja tyhjiöstä, joka syntyy, kun aurinko alkaa paistaa matalammalta ja tuulessa alkaa olla syksyn kylmä vire.

Tämä blogi on syntynyt kesän jälkeisestä tyhjästä olosta, mutta myös väsymyksestä. Turvallisuuden tunteesta, kun voi hyvillä mielin käpertyä sohvaan ja sytyttää kynttilän. Rakastan kesää ja lämpöä, mutta mielenmaisemani on syksy. Blogi jatkaa matkaansa kevääseen ja kesään. Siihen vehreyteen, joka jokaikinen vuosi tuntuu yhtä upealta. Kesään ja kärpäsiin.

Blogin takana häärään minä, Milla. Olen haaveilija. Jolla on pää pilvissä, jalat maassa. Mutta ennen kaikkea olen kahden rakkaan pojanviikarin äiti, ja puoliso. Yritän kovasti tulla paremmaksi valokuvaajaksi, lukeminen on intohimoni. Iloa ja energiaa minulle tuo kovasti kaikenlainen yhdessä tekeminen, luonto, liikkuminen, läheiset (perhe ja ystävät). Arjen pienet ihmeet. Ja koti. Keltainen puutalo pienellä pihalla ja puutarhalla.

Mielipiteet ovat omiani, kuvat omiani tai mieheni ellen toisin mainitse. Jos haluat lainata sivuillani käytettyjä kuvia, kysythän ensin luvan. Palkkioita en kirjoittamisesta saa. Vår familj är tvåspråkig så ibland försöker jag skriva också på svenska.

Voit jättää oman kommenttisi sivulle tai halutessasi lähettää minulle postia. Kommenttisi tai viestisi ilahduttaa aina. Kiitos!

Lähetä minulle postia:

Kiitos kommentistasi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s