Lokakuun aamuissa on taikaa

Kirkkaissa lokakuun aamuissa on ollut tänä vuonna omanlaistansa taikaa. Tänään on ollut harmaata, ja mielikin on lomasta huolimatta hieman apea. Mielessä pyörii kaikenlaista, erityisesti ystäväni.

dsc_3360

Elämä on joskus arvaamaton, ja näihin hetkiin on tartuttava. Eilen oli juurikin tällainen kultainen aamu jolla ei olisi voinut olla parempi aloittaa muutaman päivän syyslomaa.

Lue lisää…

Sininen aamu

Minä muistan sen. Sinisen aamun, kun taivas oli tähdistä kirkas. Keuhkoni pakkasta täynnä. Maa kuurasta kaunis. Minä kaipaan sitä aamua, kun nousen ja ruohikko rapisee jalkojeni alla. Tähdet vilkuttavat taivaalla. Valoa ei vieläkään näy, mutta olen jo hereillä. Minulla on tähdet. Minulla on kynttilä. Minulla on koti. Minulla on koko lämmin maailma. Kaikki mitä tarvitsen.

Tiistain sininen aamu

Joki muuttuu sillaksi, 
iltapäivä illaksi,
     menneen kesän 
hauras haamu 
     kummittelee joka aamu 
pihamaalla kasvihuoneen 
               kulman takana.

Lue lisää…

Syksyn aamuissa

Syksyn aamuissa. Ilman murheita, huolia. Iloa, naurua, riemua. Autuaan tietämätön vielä. Murtuuko sydämeni, tai pakahtuuko onnesta? Puhkeanko kyyneliin, nauranko niin etten pysty lopettamaan?

Päivän ainoa hetki, jolloin kaikki on tässä. Hetkessä. Minussa. Siinä mitä näen. Mitä tunnen. Niin erilaisia. Mistä mykistyn. Syksyn aamuissa. Syksyn aamuista.

 Kaunista aamua, ja päivää Sinulle ❤

Talviaamun taikaa

”Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä. Meri nukkui jään alla ja mullassa juurien välissä kuorsaavat pienet mönkiäiset uneksivat keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän ohi uuden vuoden.”

Talviaamu. Talviaamuissa on omanlaisensa taikaa. Kun arkiaamuna (saatuani ensin uneliaat pikkupojat ylös sängyistään) avaan oven, ja astun ulos, tuntuu kuin tulisin toiseen maailmaan. Talviaamut ovat hiljaisia. Hiljaisuus on rauhallista ja turvallista. Ja jollain tapaa täynnä odotusta. Varsinkin tämä tammikuu. Pakkanen puraisee nopeasti nenänpäätä. Melkein ainoa ääni, jonka kävellessäni juna-asemalle kuulen, on lumen narskuminen kenkien alla. Joskus satunnainen lintu, autojen hurinaa. Kun saavun asemalla, tuntuu että vähitellen astun tuosta maailmasta ulos.

Asemalla.
Asemalla.

”Mutta sisällä oli lämmintä.”

”Ja sitten tapahtui jotain sellaista, mitä ei ollut nähty ei kuultu siitä päivin, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta.”

Lue lisää…