Kesäkuu.
Tummissa, liikkumattomissa puissa oli lukematon määrä umppuja ja kukkia pehmeinä ja epämääräisinä vironnut elämään hiipivässä kuunvalossa.
En ole niinkään suuri paahtavien kesäpäivien ystävä kuin kastenurmikkoisten ja ujojen auringonsäteiden aamujen, puutarhassa vietettyjen viilenevien iltojen.
Ashurstilla oli omituinen tunne, että hänellä oli seuraa, ikäänkuin miljoonittain valkoisia perhosia tai henkiä olisi asettunut tumman taivaan…
Voiko kesäpäivässä olla ihanampaa kuin illalla hiipiä yksin ulos puutarhaan: tuntea miten hiljaisuus ympäröi vaikka kaikki maailman äänet ovat ulottuvillasi, omenapuiden kukintojen katoavan lumoava tuoksu.