Näin se aika vain menee. Tänä jouluna olen ollut koko ajan noin kuukauden jäljessä kaikesta mitä olen ollut tekemässä. Blogikin on päivittynyt hitaasti.
Olemme onnellisia, sillä keittiöremontti sentään tuli jouluksi valmiiksi. Viime viikonloppuna tosin karkasimme laivalle ja Tukholmaan, sillä ruokailu olohuoneessa ja pizzat sekä mikroruoka tulivat jo kaikilta korvista ulos: olipa muuten ihana päästä syömään laivan seisovaan pöytään!
En ole kaupalliseksi muuntuneen Halloweenin suurimpia ystäviä. Silti rakastan kurpitsoita, ja lasten kanssa on kiva askarrella pieniä Halloween-juttuja. Tanskan Tivoli on marraskuun alkuun asti verhoutunut Halloween-teemaan.
Matkasimme siis Legolandissa käynnin jälkeen ja hyvin nukkuneina aamupäivän junalla Kööpenhaminaan. Olin jo täysin unohtanut miten antoisaa voi junamatka olla: ei stressiä liikenteestä, säästä tai muustakaan ajamiseen liittyvästä.
Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi.
Niin kauan kuin nuo rakastavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva, myös silloin kun itse kulkija on kuollut. Sen vuoksi kaduilta kohoaa joskus lämpöä meidän kävellessämme niitä pitkin. Siitä me muistamme kaikki ne ihmiset jotka ovat siellä kävelleet, rakastaneet ja vihanneet ja toivoneet ja kärsineet.
Muista se, Henriette kiltti: niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme.
Ja nämä muistot säilyvät sydämessämme. Lumi peitti jääksi muuttuneen loskan ja puut saivat kauniin puuterikuorrutuksen. Eteläiseen Suomeen saatiin taas ainakin muutamaksi päiväksi satutalvi. Meillä on kotona kuitenkin muisteltu hieman menneitä.
Juuri tähän aikaan parina viime vuonna toteutimme unelmaamme talvilomasta auringossa ison meren takana. Guadeloupe on yksi niistä muistoista, joita kannamme sydämissämme. Yksi paikoista, jossa on muistoja, ja joihin voisi palata uudelleen ja uudelleen. Nähdäkseen, että ne ovat edelleen olemassa.
Nämä vieraiden paikkojen, matkojen, muistot saattavat olla muurahaisen kokoisia. Ne voivat olla ruokia, leikkipaikkoja, kukkia, rantoja, ihmisiä, satunnaisia kohtaamisia ja ohikiitäviä hetkiä. Kohtelias setä, kaupungin paras jäätelö. Kaikista Guadeloupen ihanista ja upeista hetkistä meillä on viime viikonloppuna muisteltu loma-aamiaista!
Myönnän, että ajattelin viime viikolla jouluaattoa. Siis oikeasti, keskellä parasta kesää! Onneksi pihapuuhat pyyhkäisivät ajatukseni pois, yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin…Sitten ajattelin matkoja. Ystäväni esitti ehdotuksen, jolle oli äärettömän vaikea sanoa ei. Siispä sanoin kyllä. Kuten viime kesänä viikonlopun Italian reissulle, huikealle konsertille, ihanalle Italialle. Milanolle. Juuri näihin aikoihin. La dolce vita!
Vapaus. Katselin kesällä laiturilla maatessani merikotkaa. Näytti melkein kuin se olisi kieppunut vapaudestaan nauttien horisontissa kulkevan pilvijonon mukana. Sen siipi ei värähtänyt kertaakaan sinä aikana, kun sen näin. Se näytti käyttävän optimaalisesti jokaisen ilmanpyörteen päästäkseen korkeammalle ja silti eteenpäin.
kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita 