Marraskuu

Marraskuu on ollut kiireinen kuin mikä. Aurinko on etsintäkuulutettu, ja joulumieli lepää vielä sijoillaan. Minulle Muumilaakson marraskuu tuo silti kaiken harmauden keskelle.

Toivon.

Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa.

Vaikka väsymys ja flunssan alku uhkaavat painaa silmät kiinni. Ja vetämään peiton vielä kerran korviin. Mutta sittenkin illan lenkki koiran kanssa metsässä tuo kaiken niin lähelle.

Advertisement

Marraskuu on ulkona

Kun on toipilaana. On marraskuu ulkona. Kuollut, lakastunut, eloton. Pimeä. Märkä, vain kaksi kiloa hiekkaa eteisessä ja ne satunnaiset lehdet. Välillä mielessä kaukainen pilkahdus kesästä: valosta ja merestä. Sitten on taas pimeää. Sytytän kynttilän. Lämmitän juoman. Ihan kohta. Ihan kohta.

”Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa. Mymmelin ei koskaan tullut surku niitä jotka hän tapasi ja saman tien unohti, eikä hän koskaan yrittänyt sotkeutua siihen mitä ne toimittivat. Hän katseli niitä ja niiden hosumista huvittuneena ja ihmeissään.”

Mitä sitten, kun kaikki kuolee?

Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa.

Jos osaisin, kuvaisin marraskuuta samalla tavoin kuin Tove Jansson. Lakastumista, kuolemaa, sitä myöhäissyksyn salaista puutarhaa, joka hehkuu kiiltävänä pimeydessä katulamppujen loisteessa. Mutta en osaa. Osaan kertoa vain jollain sanoilla sen mistä minusta tuntuu, ja niillä yritän vain juuri tavoittaa saman tunnelman.

Odotellessa. Joulusiivousta.

Nyt oli lyhdyt sytytetty; punaisina, keltaisina ja vihreinä ne katselivat lempeitä kuvajaisiaan ikkunaruuduista. Vieraat saapuivat keittiöön, tervehtivät juhlallisesti toisiaan ja istuutuivat pöytään.

Harmaa ja pimeä marraskuu alkaa kääntymään loppua kohti. Ennen ensimmäistä adventtia, tällä viikolla, on joulusiivouksen aika. Viikko ennen joulukuun alkua, juuri ennen kuin äitini saapuu luoksemme joulumarkkinatohinoissaan.

Juhlat olivat ohi. Kun kaikki olivat menneet nukkumaan, Vilijonkka jäi ajatuksiinsa vaipuneena seisomaan keskelle keittiötä. Kaikki oli ylösalaisin, köynnöskiehkurat poljettu silpuksi, tuolit kaatuneet päistikkaa, ja paperilyhdyistä oli tippunut steariinia kaikkialle. Vilijonkka poimi lattialle pudonneen voileivän, puraisi siitä hajamielisesti palasen ja heitti loput likaämpäriin. – Onnistuneet juhlat, Vilijonkka sanoi itsekseen. ….

Leikit ohi?