Omenasato ei tänä vuonna täytä lähellekään viimevuotisia mittasuhteita missään määrin.
Ne näyttävät jäävän selvästi viimevuotisia pienemmiksi, kitkerimmiksi ja hieman rupuisiksikin. Kosteiksi.
omenapuu
Katoavien kukintojen aikaa
Kesäkuu.
Tummissa, liikkumattomissa puissa oli lukematon määrä umppuja ja kukkia pehmeinä ja epämääräisinä vironnut elämään hiipivässä kuunvalossa.
En ole niinkään suuri paahtavien kesäpäivien ystävä kuin kastenurmikkoisten ja ujojen auringonsäteiden aamujen, puutarhassa vietettyjen viilenevien iltojen.
Ashurstilla oli omituinen tunne, että hänellä oli seuraa, ikäänkuin miljoonittain valkoisia perhosia tai henkiä olisi asettunut tumman taivaan…
Voiko kesäpäivässä olla ihanampaa kuin illalla hiipiä yksin ulos puutarhaan: tuntea miten hiljaisuus ympäröi vaikka kaikki maailman äänet ovat ulottuvillasi, omenapuiden kukintojen katoavan lumoava tuoksu.
!00 yötä jouluun!
Yhden puun aiheuttaman omenarunsauden keskellä on keitetty hilloa, ja löydetty glögiä kaapista. Hiljaa jo itsekseni hymäilin valkoiselle tähdelle keittiön ikkunassa. 100 päivää jouluun.
Tatun ja Patun sadan ja yhden yön tarinaa Ihmeellisestä Koulusta (KLIK!) on lämmitelty iltasatuna jo hyvä tovi. Eikun siis tarinaa tietysti Joulusta…!
Omenapaniikki!
Olen kerännyt maahan pudonneita omenoita nyt kuukauden. Ensimmäiset maassa olivat raakoja, sairaita tai muuten vain epäkelpoja yksilöitä. Nyt parin viikon ajan useat yksilöt ovat olleet jo syömäkelpoisia: toinen asia on, onko paikalle ehtinyt ihminen ennen etanaa…
Omenat eivät tänä vuonna ehkä ole niitä kaikkein kauneimpia, mutta maistuvat hyvältä ja mehukkaalta. Useana vuonna olen laittanut portin pieleen korin, josta ohikulkijat voivat napsia omenan tai pari mukaansa. Me emme ikinä saa syötyä kaikkia.
Mikä ihana aamu!
Sekavan mökillä vietetyn viikonlopun jälkeen tämän päivän sininen ihana aamu oli paras mahdollinen aloitus päivälle. Pihallamme kaikessa hiljaisuudessa, kun muu perhe vielä nukkui.
kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita 