Täällä tuoksuu. Täällä tuoksuu joululta. Mandariinin makeuteen suussa sekoittuu inkivääri, kaneli ja neilikka. Ripaus pomeranssia. Kuka voisi vastustaa kardemummaa?
Täällä tuoksuu. Täällä tuoksuu joululta. Sokerilta ja siirapilta. Rasvaan sekoittuvilta jauhoilta. Mausteisen makealta taikinalta.
Täällä tuoksuu. Täällä tuoksuu jo joululta. Ensimmäisiltä nuuhkauksilta odotuksen aikaa. Ja ilmassa leijuu lasten ilo, malttamattomuus; montako yötä jouluun olikaan?
Meillä on ties mistä syystä viime vuosina piparitaikina haettu kaupan pakastealtaasta. Hyviä ja maistuvia, helppoja ennen kaikkea. Viikko sitten äitini oli tehnyt serkuksille ison taikinan leivottavaksi. Kuopuksemme suurin mielenkiinto leivonnassa olikin ihmetys siitä, että onko äitini tosiaankin tehnyt piparitaikinan aivan itse? Eikö sitä olekaan haettu kaupan pakastealtaasta?
Mikä päivä sopiikaan piparien leipomiseen paremmin kuin sunnuntai?
Tällä kertaa siis tein taikinan todellakin itse. Lauantai-iltana kun lapset jo nukkuivat, alakerran täytti valtavan ihana piparitaikinan tuoksu. Kynttilät paloivat ja televisiossa soivat joululaulut: tästä joulussa on kysymys. Kynttilän valosta, rauhasta, piparkakun tuoksusta. Siitä, että huomenna ihmettelemme että äitikin osaa. Sydämestä, joka pomppii riemusta, toivosta, joulun odotuksesta ja ties mistä.
Viime vuonna kadotin sen. Tai en sitä löytänyt. En lehtien sivuilta, kaappien nurkista. En piparin tuoksusta, lahjojen kääreistä. En ruoista tai juomista. Se vain pysyi piilossa. Ei edes nostanut päätään joulun allakaan. Joulumieleni. Oliko syynä pimeä, synkkä lumeton talvi? Tai kiire ja stressi? En tiedä.
Nyt joulumieli hiippailee jo nurkissa. Se höristää korviaan, kun kuulee tuttujen joululaulujen sävelet ja huokailee miten kauniin uuden joululaulun olen löytänyt. Joulumieli ihailee loputtomiin pimeydessä loistavia satoja, tuhansia valoja.
Myönnän. Olemme leiponeet poikien kanssa piparkakkuja jo lokakuun alusta lähtien. Se on hauskaa ja rentouttavaa. Ensin meillä syntyi metsän eläimiä, tähtiä ja sydämiä. Nyt mukaan tulivat jo tonttu ja enkeli. Ihanan lämpöistä kotipuuhaa, kun ulkona käy viima ja pimeys valtaa illan. Mikään ei voita lasten riemua, kun piparkakkuvälineet ensimmäisen kerran otetaan esiin. Eikä ainakaan kotiin leviävää piparkakun tuoksua.
Tähdet
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
– Edit Södergran –
lllalla käperryin vielä sohvaan. Kuumaa glögiä, ja Lue lisää…
Kun asuin yksin, asuntoni ikkunasta näkyi syksyn ja talven kirkkaina iltoina kirkas ja suuri tähti. Se loisti taivaalla yksin, hieman erillään muista. Voimakkaana. Ajattelin, että se oli minun oma tähteni. Ihan ikiomani. Se oli aina taivaalla, riippumatta sitä mitä Lue lisää…
kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita 