Päivät lyhenevät minuutti minuutilta. Tuntuu uskomattomalta, että kun palaan koiran kanssa illan viimeiseltä lenkiltä hieman ennen kahdeksaa, on jo melkein pimeää. Täällä meillä etelässäkin.
Puutarha haluaisi vielä pinnistellä ja vihertää. Tähtikirkkaat viileät yöt tekevät kuitenkin jo tehtävänsä ja vähitellen sekin alkaa luopua.
Tänään on juuri sellainen päivä. Juuri sellainen päivä, että haluaisin käpertyä sohvan nurkkaan, vetää viltin päälleni. Ottaa kirjan ja tuoksutella sen paperilta tuoksuvia sivuja. Ehkä juuri tämä nämä sivut ovat joskus olleet puita, huojumassa tässä lempeässä syystuulessa, heittämässä lehtiään, käpertymässä sateessa.
Tänään on juuri sellainen päivä. Juuri sellainen päivä, että suru ja kaiho hiipivät puseroon ilman erityistä syytä. Sellainen päivä, jolloin tarvitsen jotakin lämmintä ja turvallista. Tuttua. Lapsen naurua, koiran puhinaa kotiin tullessani. Halauksen.
Niin, Turku nimittäin. Tänään sattuu sopivasti olemaan Turun päivä, ja sitä juhlistetaan kaupungissa monin tavoin. Minä poikkesin eilen hyvän ystävän kanssa mökiltä Turussa päiväseltään: ja kuten niin monena kertana aiemminkin en lähtenyt iltasella mökille takaisin ihan tyhjin käsin…
En ehkä ole objektiivinen, mutta minun mielestäni Turussa on kiva shoppailla. Turun keskusta on juuri sopivan kokoinen maltilliseen kiertelyyn. Olen ostanut Turusta mm. aika ison osan vaatteistani, ja lukemattomat parit silmälaseja.
Omenasato ei tänä vuonna täytä lähellekään viimevuotisia mittasuhteita missään määrin.
Ne näyttävät jäävän selvästi viimevuotisia pienemmiksi, kitkerimmiksi ja hieman rupuisiksikin. Kosteiksi.
Jos rakastankin kirkkaan kirpeitä syysaamuja, en aio valittaa tästä sateisesta ja harmaasta lauantaiaamusta. Kun saan herätä kotona, ja tiedän että edessä on koko viikonloppu ihanaa kotipötköttelyä.
Syksy on sateiden ja kirkkaiden aurinkoisten päivien myötä tuonut pihalle oman tunnelmansa. Tänäkin syksynä unelmoin valkoisista kukista, mutta ei se taaskaan ihan toteutunut…
kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita 