Onko joulu tullut jo kotiisi?

Joulumieli, Joulusielu ja Toivo.

Kaikki ne istuvat yhdessä sisarukset loimottavan takkatulen äärellä. Pidellen käsissään kaakaomukia. Posket punaisina. Lumet kengistä ovat hädin tuskin sulaneet eteisen puulattialle lammikoiksi.

Ovat ne taas vieneet joulumieltä koteihin. Vaikuttaneet syville sieluihin. Antaneet toivoa pimeyden keskelle. Nyt ovat he väsyneet. Mutta onnelliset.

Advertisement

Veljensä Toivo

Jostain kaukaa kuuluu koputus. Joulumieli se nousee nokosiltaan, heittää viltin syrjään. Raukeasti venyttelee jäseniään, ja huokaa. Posket ovat punaiset lumesta, ja lämmöstä.

Ulkona jo hämärtää. Valot syttyvät maailmaan. Katsoo ulos: joku on sytyttänyt kynttilän. Onkohan se siskoni Joulusielu, takkinsa on poissa jo kenkänsä kadonneet. On lähtenyt retkilleen jo. Koskettamaan sinua minua meitä.

Miksi joulu on punainen?

Eilisestä piti tulla hieman iloisempi. Punainen, vihreä, valkoinen, ehkä jopa musta. Mutta maailma päätti muuta. Teki marraskuusta oikeasti kuolleen, harmaan, syvän harmaan. Sellaisen jota ei voi käsittää. Johon ei saa kosketusta. Ei otetta, sellaisen joka vain luisuu sormien lävitse vaikka miten räpiköit. Marraskuu teki maailmasta sumuisen, utuisen. Jälleen niin hämmentävän, epävarman, pelokkaan. Vihaisen. Ristiriitaisen.

Eilisaamun varjoissa. Aurinko. Minä ja huonekuuseni.

Maailma on hämmentävä

Maailma on jälleen, hämmentävä paikka. Tänäänkin.

Iltakävelyllä kotikorttelin kapeilla ja kauniilla kujilla. Sateen kastelemilla, ilta-auringon lämmittämillä. Mukana kuopus ja eilen lähtenyt alaetuhammas hopearasiassa. Kyllä, luit oikein. Siis hammas hopearasiassa. Ja tietenkin, Otto. Tapasimme lenkillä kaksi vanhaa tätiä, ja sen toisen vanha koiran. Mikä ilo siitä irronneesta hampaasta. Kyllä, koko kotikorttelimme ehkä tietää kohta, että kuopukseltamme on lähtenyt ensimmäinen hammas.