Kesän alku

Eilen aamuvarhain kaupan aukeamista odotellessani, kävin norkoilemassa lähistöllä sijaitsevassa ihanassa kukkakaupassa. Äidit hakivat ruusuja, pionikimppuja, olipa muutama isäkin liikkeellä. Ruusut loistivat kymmenissä eri väreissä, pionit notkuivat ujoina ja arkoina maljakoissaan.

DSC_1681

Viimeisessä koulupäivässä on mielestäni aina ollut jotain mystisen kaunista, ihanaa, kestämättömän ikuisen kesän ja tulevaisuuden odotusta. Tuona samana päivänä tuntuu kuin aika pysähtyisi juuri kesäloman portilla: koululaisena kesä elettiin ilman aikatauluja, sään ja mielen mukaan.

SAM_5350
Raparperimehua lahjaksi.

Toisaalta tuntuu kuin koko tulevaisuus olisi avoinna, kesä rauhoittumista kaiken uuden, ihmeellisen ja oudon edessä. Meillä odotetaan innolla ensimmäisen luokan alkua ja siirtymistä hieman isompien joukkoon kolmannelle: silti mieli tuntuu pysähtyneen lapsillakin tähän päivään vaikka kesähoitoa vielä muutaman viikon onkin jäljellä ennen juhannusta, ja ihan oikean loman alkua.

Peace. 

Kurkkua kuristaa joka kerta, kun kuulen suvivirren. Se tuo mieleen niin paljon muistoja, omista kevätjuhlista, pikkuveljien ja nyt omien lasten. Joka kerta se koskettaa sisältä, ja lujaa. On aika rauhoittua kesän viettoon. Nauttia väreistä, valosta, lämmöstä.

Lämpimin halauksin onnea koteihin, joissa juhlittiin koulunsa päättäneitä, valmistuneita, ylioppilaita. Joissa kesäloma pitkän ahertamisen jälkeen ansaitusti koitti. Ja kaikkiin niihin muihinkin, sillä kesä on täällä. Ihan oikeasti.

Milla ❤

8 kommenttia artikkeliin ”Kesän alku

  1. Suvivirrestä tulee aina jotenkin erityinen kesämieli: Kaikki on edessä, koko pitkä kuuma kesä ja elämä itse.

    Nyt on tulossa mitä ilmeisemmin halllayö, joten kannoin pienet verenpisarat sisälle. Vaikea tajuta, miten kuuma meillä ehti olla ja miten kylmä nyt. Mutta silti: Suomen suvi on aivan eirtyisen uniikki olipa sää millianen tahansa.

    Suvimieltä<3

    Liked by 1 henkilö

    1. Mikä ihana ajatus: koko kuuma kesä edessä! Halla ei onneksi yltänyt ainakaan meille asti, toivottavasti teilläkään ei tullut vaurioita.

      Mutta kyllä Suomen suvi on uniikki: itse haaveilen että ensi kesänä minulla olisi mahdollisuus pitää pitkä pitkä pitkä kesäloma. Mutta sitä ennen, nautin nyt.

      Ihanaa viikkoa☀️

      Tykkää

  2. Kiitos onnitteluista! Esikoinen on nyt saatettu ylioppilaaksi erittäin hyvin arvosanoin, ja pari stipediäkin hän pokkasi 🙂 Pääsykoejännityksiä vielä edessä, mutta koko konkkaronkka on nyt kesälaitumella. Suvivirttä veisattiin sekä aamulla alakoulun päättäjäisissä että ylppäreissä. On se niin hieno! Hyvää kesän alkua 🌸

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi, miten ihanaa! Hurjasti onnea vielä esikoisellesi❤️ Ja miten ihanaa, että koko perhe pääsitte samaan aikaan lomillekin. Vielä kovasti onnea pääsykokeisiin…jännittävää kaikkea vielä edessä!

      Ihanaa suvimieltä, ja kaikkea ihanaa lomaanne☀️❤️

      Tykkää

  3. Tämä kevät ja kesän alku on ollut ihmeellinen. Välillä sataa, sitten paistaa, on kylmä ja on helle. Onneksi kaikille kaikkea säätä – en valita. Tänään kylmässä viimassa oli se hyvä puoli, että hyttyset eivät häirinneet pihapuuhia 🙂
    Suvivirsi – se saa joka kerta likimain vedet silmiin ja niin kesälomafiilikset rinnuksiin ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä vain kyllästämiin löytää hyvät puolensa: juuri tuon mitä mainitsitkin 🙂 Kyllä vain on kesä ihmeellinen, toivottavasti pian lämpenee taas.

      Ihanaa viikkoa☀️❤️

      Tykkää

  4. Suvivirsi ja kyyneleet,pala kurkussa..oma lapsi koulun päätöksessä, pieni,esikoulu päättyy jne. Valkoinen lakkipäässä, on onnea, haikeutta, iloa ja huoltakin. Ne olen saanut kolmekertaa kokea ja niin rakkaat lapsemme….paikka löytyy, opiskelupaikka, työkin ja ilo on sydämessä suuri kun omalapsi menestyy. Ihanaa kesää kaikille,nauttikaa lapsen mielellä, kesä tuo paljon ihania muistoja.
    Seija

    Liked by 1 henkilö

Kiitos kommentistasi!