Olen kiitollinen siitä, että saan olla vapaa ja oma itseni. Olen kiitollinen juuri tästä hetkestä kotona lämpimässä. Vaikka toipuminen estikin osallistumisemme Helsingin joulukadun avajaisiin ja Ateneumin joulumarkkinoille, ja se kyllä hieman harmittaa…
Leipoa piparkakkukakkuja. Kananmunat olivat unohtuneet kaupasta, mutta netistä löytyneen ohjeen mukaan, sain leivottua piparkakkuisen maustekakun myös ilman kananmunia. Tämä kakku on kuopuksen suosikki tällä joulukaudella. Siitä syntyi viikonlopulle mukavanoloinen piparkakkukakkupöhinä, jonka ympärillä koko perhe pörräsi omia touhuten.
Muumimainen filosofia vapaasti elämisestä on saanut minusta jo varhain otteen. Toisaalta haluaisin olla kuin pullantuoksuinen Muumimamma, kuitenkin minussa asuu piilevänä myös aimo annos hieman neuroottista Vilijonkkaa. Tai spontaania pikku Myytä. Välillä haluaisin vaeltaa vapaana kuin Nuuskamuikkunen, ja lähteä seikkailuihin kuin Muumipappa retkilleen.
Jokaisen elämän on hänen omansa ja vain hänen omansa. Siihen elämään kuuluvat perhe, ystävät, kaikki hyvä ja paha. Kaikki mitä rakastan, vihaan, mitä intohimoitsen tai inhoan. Oikeuteni, velvollisuuteni, vastuuni. Joskus on vaikea elää hetkessä vaikka pitäisikin, eikä se mielestäni ole väärin. Joskus suunnitelmallisuus on vain hyvästä.
En tiedä onko elämällä varsinaista tarkoitusta? Oman elämäni tarkoitus on olla hetkessä, leipoa piparkakkukakkuja. Tällä hetkellä se on hyvä juuri sellaisena kuin se on, sillä en tavoittele mainetta tai mammona. Elämän tarkoitus on hyvä juuri sellaisena, että voin katsella maailmaa pää pilvissä, mutta jalat maassa. Leipoa piparkakkukakun kuopuksen pyynnöstä. Sytyttää kynttilän. Surra ystävän kanssa. Auttaa. Tehdä töitä. Helliä itseäni. Kävellä lapseni kanssa kouluun.
Välitän haasteen poimittavaksi seuraaville viidelle blogille, enkä pahastu lainkaan, jos ette lähdekään mukaan haasteeseen:
Keltaisen talon joulunodotusta
Lopuksi vielä hieman haasteen taustoista ja sen säännöt:
The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post.
2. Answer the 3 questions given to you.
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.
Meillä on viikonlopun aikana toivuttu, leivottu ja ihailtu ensilumen hippusia maanpinnalla. Lisäksi kotimme nurkkiin on alkanut aivan hipihiljaa ilmestyä kynttilöitä, kuusia, ja ilmassa leijuu piparkakkukakun tuoksu. Hiljaa hyvää tulee…kuten suloisen hiljaisesti taivaalta leijuvat valkoiset hiutaleet…
Milla ❤
Hienosti kirjoitit ❤ Ja upeat kuvat. Kiitos haasteesta ❤ Minusta tämä on aika vaikea, sillä nämä ovat elämän Isoja Kysymyksiä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos ❤ Nämä todella olivat niitä Isoja Kysymyksiä ja vastaaminen oli kyllä kieltämättä hankalaa…tänään aamu on kovin valoisa. Lumi valaisee niin kauniisti ❤
TykkääTykkää
Oli mukava lukea näitä: bloggaja tulee aina hieman tutummaksi ja sinulla on viisaita vastauksia.
Piparkakkujen tuoksua sinne! ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Katja ❤ Minustakin muiden vastauksia on mielenkiintoista lukea. Ihania piparkakkujen tuoksuja myös sinulle ❤
TykkääTykkää
Olipa kiva lukea vastauksia. Et usko kuinka hyvä mieli tuli tuosta hetkessä elämisestä ja piparien tekemisestä. Sitähän se on. Ihania hetkiä, elämää ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa mukavaa, että piparkakkujen tuoksu leijui myös sinne asti asti! Ihania hetkiä teille tähän aurinkoisesti alkavaan viikkoon ❤
TykkääTykkää
Olipa ihan lukea vastauksiasi – kiitos kun nappasit haasteen podittavaksi ♥︎
Piparkakkuja rupesi nyt tekemään mieli ihan hirmuisesti. Voi aistia juuri uunista tulleiden pipareiden huumaavan tuoksun tänne asti.
Elämä on hetkessä. Nautitaan niistä ♥︎
Iloa ja valoa viikkoosi!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos itsellesi Anu ❤ Vaikeita kyllä olivat kysymykset ja ne jäivät hieman vielä pyörimään päähän. Suloisia hetkiä sinun viikkoosi ❤
TykkääTykkää
Kiitos haasteesta ❤ Pitää hieman miettiä vastauksia… Lumisen kaunista alkavaa viikkoa:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Joululainen, samoin sinulle lumisen kaunista viikkoa ❤ Ainakin aamu on niin kovin kaunis!
TykkääTykkää
Nyt on kysymyksiin vastattu. Kiitos vielä ajatuksia herättelevästä haasteesta ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, kun vastasit haasteeseen ❤️ Lupaan tulla lukemaan vastauksesi illan aikana!
TykkääTykkää
Huikeita pohdintoja ja vastauksia!
Tosiaan syvällisiä kysymyksiä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Susanna ❤ Kuten aiemmin kommentoin, nämä kysymykset jäivät vielä pyörimään mieleen…Suloisia hetkiä sinne kauas Mantelilaaksoon ❤
TykkääTykkää