Sitä joulua en unohda

Jouluissa on taikaa. Niiden muisto säilyy. Täydellisinä tai ei niin täydellisinä. Jouluina tapahtuu asioita. On lapsuuden joulut, jotka olivat aina täydellisiä. Isoja sukujouluja. Lahjoja, tunnelmaa aattoaamusta myöhään yöhön. Niiden joulujen hajut ja maut ovat jääneet lähtemättömästi mieliin. Ne etsivät tietään omaan jouluun, joulupöytiin ja kauttani omien lasteni jouluihin.

Minä ja pappani.

Muistan opiskeluajan joulut. Joulun, jolloin vielä olin aatonaattona töissä. Illalla oli lumimyrsky, valtatie Turkuun poikki vakavan onnettomuuden vuoksi. Bussi ajoi ison osan matkaa kiertoteitä, hiljaisen ja lumisen maalaismaiseman läpi. Kuuntelin joululauluja korvalapuilla, ja odotin. Kohta, ihan kohta, olisin kotona. Ne joulut, jolloin saatoin palata kotiin hyvissä ajoin ennen joulunpyhiä. Tehdä joulua äidin kanssa, nauttia kodin tunnelmasta ja lämmöstä.

Kotona.

Muistan ensimmäisen joulun rakkaani, nykyisen aviopuolisoni, kanssa. Joulu, jonka hän vietti vanhempieni luona. Terveiset radiosta, ihan kohta olen siellä. Siitä joulusta tuli lämmin.

Muistan sen joulun, jolloin kuljin vatsa pystyssä ja sairaalakassi kainalossa. Esikoisen laskettu aika oli jouluaattona. Minä tosin nautin herkuttelusta, vatsa oli jo haljeta. Meni vielä päiviä, viikko, ja poika syntyi vasta uudenvuodenpäivänä. Ensimmäinen ajatus: hänen syntymäpäiväänsä juhlitaan ympäri maailmaa valtavin ilotulituksin. Muistan esikoisen ensimmäisen joulun. Ensimmäiset paketit, ensimmäiset joulupukin ihmettelyt.

Reilut viisi vuotta sitten syntyi pikkuveli. Vain pari päivää ennen pojan syntymää olimme ostaneet nykyisen kotimme. Nautin koko syksyn uudesta kodista, ja lapsista. Ja miten nautinkaan joulunajasta! Tein tryffeleitä, ja myslisuklaita. Kokeilin piparitaikinareseptin jos toisenkin.

Sittenkään en näiden kaikkien joulujen jälkeen unohda sitä yhtä joulua, sitä koskettavinta. Sinä syksynä ja talvena asuin ulkomailla Itävallassa. Rakkaan ystäväni äiti oli menehtynyt yllättäen heti eläkkeelle jäämisen jälkeen, kaukana poissa kotoa. En ollut tulossa kotiin vain jouluksi, vaan myös hautajaisiin. Voi miten muistan sen jännityksen, kun odotin lentokentällä Wienissä. Lennon lähtö viivästyi; sitä siirrettiin, siirrettiin ja vielä siirrettiin Suomessa riehuvan lumimyrskyn vuoksi. Miten ikinä ehtisin ajoissa aamuksi kotiin, ja paikalle. Lento lähti ja minä sen mukana. Vielä kolmen tunnin matka Helsingistä Turkuun.

En koskaan unohda Turun upeaa vanhaa suurtoria tuona jouluisena yönä. Sanoinkuvaamattoman, satumaisen kauniina. Suurtori, Turun tuomiokirkko, sen mahtava joulukuusi. Voi miten rakastan Turussa tuota maisemaa… Isä oli minua vastassa linja-autoasemalla. Kello oli jo kolme yöllä, oli aatonaatto. Äiti valvoi odottaen. Pikkuveli tuhisi jo vuoteessaan.

Turun suurtori. Jouluyön hiljaisuus. Kuva Tertti Pietilä.

Ehdin nukkua muutaman tunnin. Aamulla ajoin kirkolle, kauniin maalaismaiseman keskelle. Ystävän näkeminen ja lohduttomuus. Päivästä tuli kaunis. Ilma kuin talvinen unelma. En muista juuri mitään. Tai lähinnä sen, että en muistokukkia laskiessani saanut sanaa kyyneliltäni. Muistan hautausmaan kauneuden, ne kaikki upeat kukat, jotka jäivät tilaisuuden jälkeen arkun päälle.

Aattoaamuna kävin ystäväni ja hänen perheensä kanssa aattoaamun joulukirkossa. Pakkanen oli raju, kukat arkun päällä jäätyneet niin kauniiksi etten osaa edes sanoin kuvailla. Ne antoivat kuin toivoa. Elämä jatkuu. Muistoissamme.

Sinä jouluna tunnelma oli lämpimämpi kuin koskaan. Joulu lähempänä.

Tänä iltana sytytin rakkaille lyhdyn. Ystäväni äidille, jonka iloisuutta ja lämminsydämisyyttä en unohda koskaan. Isovanhemmilleni, mummille ja vaarille, teidän joulunne vain olivat niin täydelliset. Isoisälleni; pappalleni ja kalakaverilleni, minulla on sinua usein ikävä. Horstille, en ikinä unohda lämmintä sydäntäsi enkä joulusäkkejäsi, niistä löytyi apu joka vaivaan.

Teille, jotka olette luonani tässä ja nyt ❤

Onko sinulla joulua, jonka muisto on jäänyt erityisesti mieleesi?